Hyppää sisältöön

Korkeatasoinen tutkimus on koulutuksen ja innovaatiotoiminnan perusta

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry kiittää parlamentaarisen TKI-työryhmän 3.11.2021 julkaisemia periaatteita Suomen TKI-järjestelmän kehittämiseksi. Periaatteissa on kattavasti huomioitu korkeatasoisen tutkimuksen merkitys sekä korkea-asteen koulutuksen, koko Suomen koulutusjärjestelmän että innovaatiotoimintamme perustana.

”On tärkeää, että Suomi on houkutteleva maa nuorille suomalaisille ja kansainvälisille tutkijoille, jotka rakentavat tulevaa osaamistamme. Houkuttelevuus tarkoittaa korkeatasoisia tutkimusryhmiä, hyviä tutkimusympäristöjä ja vakaita rahoitusnäkymiä. Suomen tieteen tason jatkuva nostaminen on keskeinen keino menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja synnyttää innovaatioita,” toteaa Unifin puheenjohtaja Keijo Hämäläinen.

”Tutkimus on pitkäjänteistä työtä ja koulutuksen korkea laatu on yliopistojen keskeisimpiä periaatteita. Yliopistot toivovat myös ohjaukselta ja rahoitukselta ennakoitavuutta. Pidämme hyvänä, että parlamentaarisen ryhmän työtä ohjaavina periaatteina ovat pitkäjänteisyys, tutkimuksen ja koko TKI-toiminnan korkea laatu, moniulotteinen vaikuttavuus, kansainvälisyys, kilpailullisuus, yhteistyö sekä tieteen vapaus,” toteaa Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko.

Tutkimus, kasvaneet tutkinto-opiskelijamäärät sekä jatkuvan oppimisen systeeminen uudistus eivät saa kilpailla resursseista.  European University Associationin tekemä vertailu osoittaa, että julkinen yliopistorahoitus ei Suomessa ole seurannut opiskelijamäärien kasvua, vaan olemme jääneet verrokkimaista. Korkeakoulujen merkittäville opiskelijamäärien lisäyksille tulevina vuosina ei myöskään vielä ole olemassa rahoitusta. Onkin tärkeää muistaa perusrahoituksen merkitys.

TKI-ryhmä on hahmotellut ja tarkastellut vaihtoehtoisia malleja julkisen TKI-rahoituksen nostamiseksi, jotta tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot pystytään nostamaan tavoitteena olevaan 4 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2030 mennessä. TKI-työryhmä on tehnyt arvokasta työtä ja osallistanut toimijoita avoimesti. Unifi kiittää työryhmää hyvästä prosessista ja esitetyistä selkeistä vaihtoehdoista. Linjausten konkretisointi vaatii vielä työtä. Kun asialle on laaja parlamentaarinen hyväksyntä, ollaan kuitenkin jo hyvää vauhtia etenemässä kohti tavoitetta.


Lue lisää: Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry:n kommentit parlamentaariselle TKI-työryhmälle Lataa PDF

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen valintakokeet uudistuvat 2025 – luonnos uudesta valintakoekokonaisuudesta nyt käsittelyssä yliopistoissa

Jatkossa samalla valintakokeella voi hakea useammalle eri koulutusalalle ja eri yliopistoihin. Uudistuksen myötä valintakokeiden määrä vähenee merkittävästi. Tämä mahdollistaa valintojen aikataulun...

 | Tiedotteet ja uutiset

VM:n kehysesitys ei sisällä yllätyksiä

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Ehdotus ei sisällä yllätyksiä yliopistojen kannalta. T&K-rahoituksen kasvattaminen suunnitellusti näkyy VM:n ehdotuksessa, mutta varsinaisesti rahoituksesta...

 | Tiedotteet ja uutiset

Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi tohtorikoulutuspilottiin käynnistyy pian

Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi tohtorikoulutuspilotista rahoitettavat tutkimusalakohtaiset konsortiot Suomen Akatemian teettämän ulkopuolisen arvioinnin pohjalta viime viikolla. Väitöskirjatutkijoiden rekrytointi pilottiin alkaa kevättalven...