Hyppää sisältöön

Unifi tyytyväinen uuteen hallitusohjelmaan – ”Hienoa, että ennakoitavaan ja pitkäjänteiseen perusrahoitukseen panostetaan”

 | Tiedotteet

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry kiittää tulevaa hallitusta siitä, että se on tunnistanut koulutuksen ja tutkimuksen merkityksen yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen perustana. Tänään julkistettu hallitusohjelma antaa hyvän pohjan tulevien vuosien koulutus- ja tutkimuspolitiikalle.

Ohjelmasta löytyvät muun muassa kirjaukset siitä, että ennakoitavan ja pitkäjänteisen perusrahoituksen roolia korkeakoulurahoituksessa vahvistetaan ja indeksikorotukset toteutetaan täysimääräisinä koko hallituskauden.

– Nämä ovat juuri sellaisia linjauksia, joita yliopistot uudelta hallitukselta odottivatkin. Hienoa, että viestimme on kuultu ja ennakoitavaan ja pitkäjänteiseen perusrahoitukseen panostetaan, toteaa Unifin puheenjohtaja Jukka Mönkkönen.

Tuleva hallitus aikoo myös luoda edellytyksiä osaamiskeskittymille, joita korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yritykset parhaillaan rakentavat eri puolille Suomea. Unifi on tyytyväinen siihen, että tätä tärkeää kehitystyötä aiotaan jatkossa tukea.

Lisäksi hallinnonrajat ylittävää innovaatio- ja tutkimuspolitiikan koordinaatiota vahvistetaan ja tutkimusympäristöihin- ja infrastruktuureihin panostetaan, jotta suomalaiset tutkimusyhteisöjen kansainvälinen kilpailukyky paranee.

Hallitusohjelmasta löytyy myös useita toimenpiteitä työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistämiseksi. Esimerkiksi oleskelulupaprosesseja sujuvoitetaan ja kansainvälisille opiskelijoille myönnetään valmistumisen jälkeen kahden vuoden oleskelulupa.

– Nämä ratkaisut ovat linjassa meidän toiveidemme kanssa. Olemme esittäneet juuri samankaltaisia toimenpiteitä työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistämiseksi. Hienoa, että hallitus näkee kansainvälistymiseen investoimisen tärkeänä, toteaa Unifin toiminnanjohtaja Leena Wahlfors.

Unifi kiittää myös siitä, että tuoreessa hallitusohjelmassa tunnistetaan korkeakoulujen merkittävä roolin jatkuvan oppimisen edistäjinä. Tavoitteeksi asetetaan, että tulevaisuudessa erilaiset oppijat voisivat suorittaa joustavasti opintoja kaikkien Suomen korkeakoulujen tarjonnasta. Unifi pitää tätä hyvänä tavoitteena, mutta muistuttaa myös riittävien resurssien tärkeydestä.

– Vain varmistamalla jatkuvalle oppimiselle riittävän laajapohjaisen rahoituksen voimme pitää huolta siitä, että yliopistot suoriutuvat tästä uudesta tehtävästään, Mönkkönen toteaa.

Lisätietoja:

Jukka Mönkkönen
puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 7288 057

Leena Wahlfors
toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 050 5229 421                                                    

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet

Pääpuolueet yliopistojen ja Unifin vaalipaneelissa 8.2. klo 16-17.30

Kaikki suomalaiset yliopistot ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry järjestävät Miljardikuopasta uuteen nousuun – yliopistojen suuren vaalikeskustelun pääpuolueille keskiviikkona 8.2.2023 klo...

 | Tiedotteet

Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan lisää

Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan lisää liiketoiminnan kestävään uudistamiseen ja innovaatioiden lisäämiseen. Näin toteavat ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI...

 | Tiedotteet

Unifi rekrytoi: Näköalapaikka tiede- ja TKI-politiikan asiantuntijalle

Haemme tulevaisuuden näkijää ja tekijää. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry on yliopistojen yhteinen ääni. Unifin jäseniä ovat kaikki Suomen yliopistot ja...