Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat tohtorikoulutuspilottihankkeet ovat parhaillaan rekrytoimassa tuhatta väitöskirjatutkijaa. Ensimmäiset tutkijat aloittavat työsuhteensa elokuussa 2024 ja loput vuoden 2025 alussa. Samalla Unifin asettama kansallinen työryhmä valmistelee suosituksia yliopistojen yhteisiksi linjauksiksi tohtoritutkintojen oppimistavoitteista, jatko-opintojen laajuudesta ja väitöskirjaohjeista, joita yliopistojen tohtorikoulut pyrkivät ottamaan käyttöön etupainotteisesti siten, että uudet väitöskirjatutkijat voisivat aloittaa uusien ohjeiden mukaisesti. Pilotti ei olisi pilotti, jos ei varauduttaisi siihen, että ohjeet tarkentuvat pilotin kuluessa ja lopulliset linjaukset tehdään vasta pilotin päätyttyä. Kuitenkin kaikki, mitä on tehtävissä etupainotteisesti, tullaan tekemään, koska uusien väitöskirjatutkijoiden on tiedettävä, mitä heidän jatko-opinnoiltaan ja väitöskirjoiltaan odotetaan, kun he nyt tulevat hakemaan jatko-opinto-oikeuksiaan aloittaessaan samalla työsuhteissa väitöskirjatutkijoina.
Unifin asettamassa työryhmässä, ohjausryhmässä ja tutkimusvararehtorikokouksissa on keskusteltu tohtorikoulutuksen määrällisistä tavoitteista. Olisiko 30 opintopistettä kansallisesti riittävä vähimmäismäärä opintopisteissä mitattaville suorituksille? Ja, olisiko artikkelipohjaisissa väitöskirjoissa kolme vertaisarvioitua julkaisua sopiva taso? Tästä näyttää muodostuvan kolmosia sisältävä sarja: kolmen vuoden tohtoreita kolmella julkaisulla ja kolmenkymmenen opintopisteen opinnoilla.
Määrällisiä tavoitteita tärkeämpää on kuitenkin asettaa laadullisia oppimistavoitteita. Väitöskirja on väitöskirjatutkijan itsenäisen tutkimuksen lopputulos. Lähtökohtaisesti väitöskirjalta edellytetään tieteellistä uutuutta. Väitöskirjatutkijan on myös osoitettava oma osuutensa tutkimuksensa tuloksiin. Tämä korostuu väitöskirjaan kuuluvien vertaisarvioitujen julkaisujen osalta, koska useimmiten ne kirjoitetaan yhdessä väitöskirjan ohjaajan ja muiden kirjoittajien kanssa. Joskus sama julkaisu sisältyy kahteenkin väitöskirjaan, jolloin molempien väittelijöiden panoksen osoittaminen on entistä olennaisempaa. Olemmekin sitoutuneet hyvin kattavasti CoARA-sopimukseen, joten tutkimuksen sisällölliset tavoitteet ovat tärkeämpiä kuin vaikkapa se, millä JUFO-tasolla tulokset on tuotu tiedeyhteisön tietoisuuteen.
Suurin osa tohtoreista sijoittuu yliopistojen ulkopuolelle, joten osaamistavoitteet tulisi asettaa työelämän tarpeiden mukaisesti harkiten tarkkaan, mitä lisäarvoa tohtoritutkinnon odotetaan tuovan suhteessa maisterintutkintoon. Osaamistavoitteet voivat olla hyvinkin erilaisia eri tieteenaloilla, mutta opintopisteitä ja julkaisumääriä olennaisempaa on miettiä konkreettisia tietoja ja taitoja, joita tohtoreilta edellytetään väittelyn jälkeen.
Väitöskirja ja siihen liittyvät tieteelliset julkaisut edustavat väittelijän tieteellistä huippua (Excellence). Luonnollisesti osa jatko-opinnoistakin tukee tätä usein kapea-alaisen huipun saavuttamista. Väitöskirjojen aiheet ovat usein kytköksissä laajoihin ja monitieteisiin (Multi-disciplinarity) haasteisiin. Muutoinkin on syytä, että tohtorilla on omaa väitöskirjaansa laajempi tieteellinen osaamispohja – vai pitäisikö tästä käyttää nimitystä tieteellinen yleissivistys. Esimerkiksi tieteelliset konferenssit ja tohtorikoulujen seminaarit, joissa seurataan muiden väitöskirjatutkijoiden esityksiä, voivat palvella tieteellisen yleissivistyksen kartuttamisessa. Tutkijakoulutukseen kuuluu olennaisena osana tutkijan yleisten taitojen (Researchers’s competences) oppiminen. Yleisillä taidoilla tarkoitan tieteenalasta riippumattomia taitoja, joita tutkijalta edellytetään. Niitä ovat esimerkiksi kirjallisuuteen perehtyminen ja kirjallisuuskatsauksen tekeminen, tutkimuskysymysten muotoilu, tieteellisten johtopäätösten tekeminen ja tieteelliseen julkaisemiseen kuuluviin vertaisarviointiprosesseihin perehtyminen. Tämän kaiken alla on puolestaan yleiset työelämätaidot (Transferable skills), sisältäen esimerkiksi kieli- ja esiintymistaidot, työskentely tiimeissä. Osaamistavoitteita voi toki ryhmitellä muillakin tavoin, mutta olennaista on määritellä kullakin tieteenalalla tavoitteet sille, mitä kyseisellä tieteenalalla tulisi osata, kun valmistuu tohtoriksi.
Tohtorilta vaadittavan osaamistason saavuttaminen riippuu olennaisesti väitöskirjatutkijan saamasta tuesta, sekä taloudellisesta tuesta että ohjauksestakin. Olen pyrkinyt visualisoimaan kuvassa 2 tarvittavan osaamistason saavuttamista eri skenaarioissa. Kuvaajassa x-akselilla on väitöskirjatutkimukseen käytettävä aika vuosina ja y-akselilla puolestaan osaamisen karttuminen. Joillakin tieteenaloilla väitöskirjat tehdään artikkelinippuina, jolloin y-akselilla voi olla julkaisumäärän kehittyminen.
Skenaario A (punainen) on hyvinkin yleinen ja perinteinen tilanne. Siinä suoritetaan ensimmäiset kaksi vuotta jatko-opintoja ja mietitään (toivottavasti ohjaajan kanssa) väitöskirjan aihetta. Samalla haarukoidaan erilaisten apurahojen tai projektirahoitusten hakemista, jotta väitöskirjatutkimus pääsisi kunnolla alkuun. Pahimmillaan väitöskirjatutkija tapaa ohjaajaansa vain kerran vuodessa, eikä julkaisujakaan synny vuosittain. Tässä skenaariossa tohtorin osaamistavoitteet täyttyvät vasta 6–7 vuoden jatko-opintojen jälkeen.
Skenaariossa B (keltainen) väitöskirjatutkija pääsee mukaan vahvaan tutkimusryhmään, jossa ohjausta saa sekä professorilta että postdoc-tutkijoilta. Väitöskirjatutkija saa alusta alkaen tehdä tutkimustaan täydellä palkalla ilman, että tarvitsee hakea apurahoja tai hyppiä firman rahoittamasta projektista toiseen. Opetustakin on vain nimeksi 5 % samalla tavalla kuin Suomen Akatemia suosittelee/rajoittaa.
Useissa maissa tutkijaura valitaan jo maisterivaiheessa. Kun työelämään pyrkivät ottavat paljon kursseja, tutkijauralle pyrkivät tekevät maisterivaiheessa töitä tutkimusryhmissä ja maisterivaiheen lopputyö on jo osa väitöskirjatutkimuksen tekemistä, josta voi syntyä ensimmäiset julkaisut. Kahden vuoden tutkijauraan valmentavan maisterivaiheen jälkeen varsinainen tohtorikoulutus voi olla parhaimmillaan jopa kaksivuotinen.
Jos tohtoreiden osaamistavoitteet asetetaan yliopistojen ulkopuolisen työelämän odotusten mukaisesti, voi olla, että tutkijakoulutuksessa postdoc-vaihe korostuu entisestään. Harvempi on heti väittelyn jälkeen riittävän osaava apulaisprofessorin tehtäviin, joten postdoc-vaihe on olennainen osa tieteellistä itsenäistymistä ja pätevöitymistä kohti yliopistouraa. Professoriksi pätevöityminen ei ole tämän pilotin tavoitteissa millään tavalla mukana, mutta haluaisin painottaa, että tutkijakoulutukseen kuuluu sekä väitöskirjatutkijan että postdoc-tutkijan vaiheet, joiden jälkeen hakeudutaan tutkijaopettajiksi tai professoreiden tenure track -uramallin positioihin.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa tohtorikoulutuksen pilotissa tarkastellaan sekä ”riman” korkeutta eli tohtoreiden osaamistavoitteita että pyritään luomaan mahdollisimman hyvä tuki tehdä väitöskirjatutkimusta täysipäiväisesti. Sinänsä riman korkeus ja tarjottu tohtoripilotin rahallinen tuki ovat kaksi eri asiaa, kuten olen pyrkinyt kuvassa 2 visualisoimaan, mutta pilotissa tarkastellaan molempia. Tämän pilotin julkistuksen aikana on kuultu kommentteja ”A- ja B-tason” tohtoreista. Olisiko sittenkin, että A-tason tohtorit valmistuvat tarjoamalla heille hyvät edellytykset keskittyä tutkimukseen – täysiaikaisesti ja täydellä palkalla.
Jari Hämäläinen on LUT-yliopiston vararehtori ja Unifin tohtorikoulutuksen uudistamisen ohjausryhmän puheenjohtaja.