Suomen koulutustason heikko tila on muodostunut yhdeksi aikamme keskeisimmistä koulutuspoliittisista kysymyksistä, kun muut OECD-maat ovat kirineet ohi ja kovaa. Myös poliitikot haluavat korjata kehityksen, ja juuri julkaistussa Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa asetetaan tavoitteeksi 60 prosentin korkeakoulutustaso nuoresta ikäluokasta vuoteen 2040 mennessä. Tavoite koulutustason nostosta ja vastikään solmittu nk. velkajarrusopu keskustelevat kuitenkin huonosti keskenään.
Kaikki eduskuntapuolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat sitoutuneet velkajarruun, jolla on tarkoitus vähentää valtion velkaantumista tulevina vuosina. Velkajarrusopu edellyttää ensi vaalikauden aikana arviolta 8-11 miljardin euron nettosopeutuksia. Ensi keväänä puolueet kokoontuvat siis hallitusohjelmaneuvotteluihin, joissa jakovaraa ei juurikaan ole.
Koulutusatason nosto on investointi ja kasvutoimi, joka vaatii panostuksia. Korkea koulutustaso korreloi korkean työllisyyden ja tuottavuuden kanssa ja kirittää talouskasvua. Koulutustason nostaminen vaatii koulutuskapasiteetin kestävää kasvattamista, eikä se onnistu ilman lisärahoitusta. Yliopistoissa ymmärretään hyvin taloudelliset raamit ja julkista rahaa käytetään vastuullisesti. Niukoilla resursseilla on jo pystytty tekemään toimia koulutustasotavoitteen eteen. 60 prosentin tavoitteeseen ei kuitenkaan päästä ilman lisäpanostuksia.
Velkajarrun mekaniikka ei ota huomioon kasvutoimia, jollainen koulutustason nosto ensisijaisesti on. Sovun mukaisesti sopeutustarve määritellään ennalta koko vaalikaudelle, ja käytössä olevat keinot ovat menoleikkauksia tai veronkorotuksia. Velkajarru on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen sopu, ja poliitikoilla on myös valta päättää toisin. Esimerkiksi Risto Murto ja Aki Kangasharju ovat viime aikoina tuoneet esiin, ettei velkajarrun vaatima sopeutus ei ole realistinen eikä sitä välttämättä kannattaisi sellaisenaan noudattaa. Tämä velkajarrun tulkinnanvaraisuus päättäjien kannattaa pitää mielessä, kun koulutustason nostosta ja sen vaatimasta rahoituksesta keskustellaan.
Koulutustason nostoon vaadittavat investoinnit saattavat näyttää lyhyellä aikavälillä suurilta, mutta pitkällä aikavälillä ne tuottavat kasvua ja hyvinvointia. Sen vuoksi päättäjän kannattaa sitoutua koulutustason nostoon ja sen vaatimiin menolisäyksiin velkajarrusovusta huolimatta. Velkajarru ei ymmärrä investointien ja inhimillisen pääoman merkitystä kansantaloudelle, mutta päättäjien on syytä ymmärtää.
Heidi Rättyä
Korkeakoulupolitiikan asiantuntija, Unifi
p. 044 024 0413