Hyppää sisältöön

Yliopistojen rehtorit suosittavat, että koko yliopistoyhteisö ottaa käyttöön Koronavilkku-sovelluksen – ”Näin luomme yhteisvoimin turvallista opiskelu- ja työympäristöä”

 | Tiedotteet ja uutiset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lanseeraa 31.8. alkavalla viikolla Koronavilkku-mobiilisovelluksen, jonka tavoitteena on auttaa katkaisemaan koronaviruksen tartuntaketjuja. Yliopistojen rehtorit suosittavat, että koko yliopistoyhteisö ottaa sovelluksen käyttöön.

– Näin luomme yhteisvoimin turvallista opiskelu- ja työympäristöä. Yliopistot kantavat suurina yhteisöinä merkittävää vastuuta siitä, että ne omalta osaltaan ehkäisevät epidemian leviämistä yhteiskunnassa. Jotta syksyn tautitilanne pysyy hallinnassa, on tärkeää, että pystymme katkaisemaan tartuntaketjut varhain. Toimitaan siis viisaasti ja ladataan Koronavilkku puhelimiimme, kehottaa Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin puheenjohtaja Keijo Hämäläinen.

THL kertoo verkkosivuillaan, että Koronavilkku tulee sovelluskauppoihin saataville ilmaiseksi. Sovelluksesta julkaistaan ensin suomen- ja ruotsinkieliset versiot sekä myöhemmin syksyllä englanninkielinen versio. Lisätietoa sovelluksesta löytyy THL:n sivuilta sekä koronavilkku.fi -sivustolta, jonka on määrä avautua maanantaina 31.8.

– Lataamalla sovelluksen voimme suojata paitsi omaa terveyttämme myös opiskelu- ja työtovereitamme sekä läheisiämme. Toisista välittäminen ja vastuun kantaminen ovat tärkeä osa sivistystä, jota tarvitsemme näinä aikoina aivan erityisesti. Pidetään siis toisistamme huolta myös alkavana lukuvuonna, sanoo Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko.

Yliopistot muistuttavat, että Koronavilkku-sovelluksen käytön lisäksi on edelleen tarpeen noudattaa myös vanhoja tuttuja koronantorjuntaohjeita, kuten turvavälejä, hygieniasta huolehtimista ja sairaana kotona pysymistä. Lisää tietoa kunkin yliopiston koronaohjeistuksista löytyy yliopistojen omilta verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Keijo Hämäläinen
Puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 0247 435

Tanja Risikko
Toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 1952 037

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Kasvun ja kilpailukyvyn vahvistaminen vaatii panostuksia osaamiseen

Puoliväliriihestä tarvitaan linjauksia Suomen koulutus- ja osaamistason nostamiseksi ja uutta luovan tutkimuksen vahvistamiseksi. Näin luodaan perustaa vaikuttavalle TKI-toiminnalle ja kasvatetaan työn...

 | Tiedotteet ja uutiset

EU:n 10. puiteohjelma (FP10) tulee säilyttää itsenäisenä ja ensisijaisesti tieteen ja tutkimuksen ohjaamana  

Eurooppa tarvitsee pitkäjänteisen ja budjetiltaan kunnianhimoisen tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman, joka perustuu korkeaan laatuun ja huippuosaamiseen.   Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry...

 | Tiedotteet ja uutiset

Visio 2040: Investoinnit inhimilliseen pääomaan rakentavat menestyvää Suomea ja luovat tulevaisuususkoa

Suomi tarvitsee vahvan yhteisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision kohti vuotta 2040. Tarvitsemme laajapohjaista kansallista sitoutumista ja investointeja koulutustason nostoon, uutta luovan...