Hyppää sisältöön

Järjestöt: Ei uusille koulutusleikkauksille – korkeakouluindekseihin kajoaminen rapauttaisi kasvun perustan

 | Tiedotteet ja uutiset

Valtiovarainministeriö on ehdottanut säästötoimena yliopistojen indeksien jäädyttämistä. Indeksien jäädytys olisi leikkaus korkeakoulutuksesta, painottavat koulutus- ja tutkimusalan järjestöt. Lakisääteisten indeksikorotusten tarkoitus on varmistaa, että korkeakoulujen perusrahoitus vastaa todellisia kustannuksia, jotka nousevat vuosi vuodelta.

Leikkaukset korkeakoulutuksesta ovat Suomen tulevaisuuden ja kasvun kannalta haitallisia, sanovat Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Sivistysala ry, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ.

– Julkisen talouden tilanne on vaikea. Hallituksen tähtäyspisteenä pitää olla talouden kasvu. Koulutuksesta leikkaaminen vain rapauttaa tuon kasvun perustaa, sillä Suomi nousee vain osaamisella ja koulutuksella, sanoo toimitusjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta Sivistysala ry:stä.

Valtio leikkaisi korkeakoulutuksen määrärahoja 59 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 112 miljoonaa euroa vuonna 2027 indeksijäädytyksellä, jos valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ehdotus toteutuisi. Ehdotetut leikkaukset vastaisivat arviolta noin 7 300 opiskelupaikan kustannuksia vuonna 2026 ja peräti 14 000 opiskelupaikan kustannuksia vuonna 2027.

 – Hallitus on sitoutunut tavoitteeseen, että puolet nuorista saisi korkeakoulututkinnon. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi korkeakoulujen kapasiteettia kouluttaa nuoria pitää kasvattaa, ei leikata, sanoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry:n puheenjohtaja, rehtori Ilkka Niemelä Aalto-yliopistosta.

Hallitus teki säästöjä koulutuksesta jo kevään kehysriihessä, muistuttaa Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

 – Vakaalla perusrahoituksella turvataan korkeakoulujen toimintaedellytykset ja pitkäjänteinen henkilöstösuunnittelu. Toteutuessaan leikkaukset heikentäisivät opetus- ja tutkimushenkilöstön mahdollisuuksia tarjota laadukasta koulutusta ja tehdä tutkimusta. Seuraukset olisivat vahingollisia suomalaiselle sivistykselle ja yhteiskunnalle, sanoo Murto.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen puheenjohtaja Riitta Konkola korostaa indeksikorotusten merkitystä myös ammattikorkeakoulujen näkökulmasta.

– Indeksien merkitys on erittäin suuri. Ilman indeksikorotuksia ammattikorkeakoulut muuttuisivat toimintakyvyttömiksi. Aiemmat säästöpäätökset ovat heikentäneet tilannetta. Vetoamme hallitukseen, että koulutukseen ja tutkimukseen ei kohdisteta uusia säästöjä budjettiriihessä, Konkola sanoo.

Lisätietoja:

Sivistysala ry: toimitusjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta, susanna.niinisto-sivuranta@sivista.fi, puh. 050 511 5382
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry: puheenjohtaja, rehtori Ilkka Niemelä, ilkka.niemela@aalto.fi, puh. 050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: puheenjohtaja Katarina Murto, katarina.murto@oaj.fi,  puh. 050 568 9188
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene: puheenjohtaja, rehtori-toimitusjohtaja Riitta Konkola, riitta.konkola@metropolia.fi, puh. 050 548 6069

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Uutta luova tutkimus vie eteenpäin yhteiskunnan kehitystä ja mahdollistaa innovaatiot

Uutta luovaa tutkimusta syntyy sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen lähtökohdista, kun riskinottokyky yhdistyy riittäviin resursseihin. Korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen perustuvat uudet...

 | Tiedotteet ja uutiset

Visio 2040: Suomen tulee tavoitella kansainvälistä kärkeä sekä tutkimuksessa että koulutuksessa 

Suomen yhteisenä kansallisena tavoitteena tulee olla kansainvälisesti korkea laatu ja edelläkävijyys sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Erityisesti Suomen kannattaa panostaa uutta luovaan, pitkäjänteiseen tutkimukseen, korostavat yliopistot.  Opetus- ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Kehysriihi: Suomi tarvitsee investointeja inhimilliseen pääomaan

Suomen tulee investoida rohkeasti inhimillistä pääomaa vahvistavaan yliopistokoulutukseen ja uutta luovaan tutkimukseen, jotka ovat innovaatioiden, uudistumisen ja tuottavuuden kehittymisen sekä tulevan kasvun moottori. Lisäleikkaukset yliopistoilta heikentäisivät...