Hyppää sisältöön

Isot askeleet kohti TKI-tavoitteita ovat vielä edessä 

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry kiittää Marinin hallituksen vuoden 2023 budjettia siitä, että se jatkaa keväällä 2022 sovittuja toimia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan edistämiseksi. Vaikuttavampiakin askeleita kohti tavoitetta olisi voitu ottaa jo nyt. Korkeatasoinen tutkimus on koko TKI-järjestelmän ja koulutusjärjestelmämme perusta. Tutkimusrahoitus on saatava aidosti kasvu-uralle. 

Kaikessa TKI-toiminnassa tulee korostaa kansainvälisesti korkeaa laatua ja vaikuttavuutta. Unifi haluaakin kiinnittää huomiota korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen tarvitsemiin resursseihin. Siksi Business Finlandin rahoituksen lisäksi myös Suomen Akatemian rahoitus on saatava nopealle kasvu-uralle kohti 4 % TKI-tavoitetta. Näin turvataan edellytykset Suomen tulevaisuutta rakentavalle osaamiselle ja huippututkimukselle. 

Sekä parlamentaarisen TKI-työryhmän työssä että Suomen Akatemian ja Business Finlandin arvioinneissa on nostettu esille TKI-järjestelmä kokonaisuutena ja sen jatkumo. Myös Suomen Akatemian Lippulaivaohjelman väliarviointi tuo konkreettisesti esiin yliopistojen ja yritysten yhteistyön vaikuttavia tuloksia. Yksi merkittävä uusi päätös budjetissa tähän vaikuttavaan TKI-jatkumoon onkin. Se on päätös Lääkekehityskeskuksen pääomittamisesta.

Osaajapula ei saa muodostua innovaatiotoiminnan esteeksi, mikä vaatii koulutuksesta, tutkimuksesta ja opiskelijoista huolehtimista. TKI-panostusten vaikuttavuuden edellytys ovat osaavat ihmiset. Julkisen yliopistorahoituksen kehitys tuleekin nostaa verrokkimaiden tasolle, ja yliopistojen rahoituksen tulisi seurata opiskelijamäärien kasvua. 

Matkalla kohti 4 % TKI-tavoitetta ei ole varaa pitää välivuosia. 

Lisätietoja: 

Toiminnanjohtaja Tanja Risikko, Unifi, p. 040 195 2037 

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Uutta luova tutkimus vie eteenpäin yhteiskunnan kehitystä ja mahdollistaa innovaatiot

Uutta luovaa tutkimusta syntyy sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen lähtökohdista, kun riskinottokyky yhdistyy riittäviin resursseihin. Korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen perustuvat uudet...

 | Tiedotteet ja uutiset

Visio 2040: Suomen tulee tavoitella kansainvälistä kärkeä sekä tutkimuksessa että koulutuksessa 

Suomen yhteisenä kansallisena tavoitteena tulee olla kansainvälisesti korkea laatu ja edelläkävijyys sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Erityisesti Suomen kannattaa panostaa uutta luovaan, pitkäjänteiseen tutkimukseen, korostavat yliopistot.  Opetus- ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Kehysriihi: Suomi tarvitsee investointeja inhimilliseen pääomaan

Suomen tulee investoida rohkeasti inhimillistä pääomaa vahvistavaan yliopistokoulutukseen ja uutta luovaan tutkimukseen, jotka ovat innovaatioiden, uudistumisen ja tuottavuuden kehittymisen sekä tulevan kasvun moottori. Lisäleikkaukset yliopistoilta heikentäisivät...