Hyppää sisältöön

Arene, Unifi, AMKE, Akava, KT, STTK, Keskuskauppakamari ja Sivista: Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on moninkertaistettava

 | Tiedotteet ja uutiset

Pitkän tähtäimen vastaus osaajapulaan on määrätietoinen kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoiminen korkeakouluihin, ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin, esittävät korkeakouluja, ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt. Järjestöt haluavat, että Talent Boost -kehittämistyössä korkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten ääni ja näkökulmat kuuluvat vahvasti, ja niitä osallistetaan kehittämistyöhön.

Osaajapula uhkaa suomalaisten hyvinvointia

Tuoreimman väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä jatkaa vähentymistä, mikä tarkoittaa entisestään pahenevaa pulaa osaajista koko maassa. Huoltosuhteen heikentyminen uhkaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, tulonsiirtoja ja eläkkeitä. Koulutus- ja osaamisperusteisen maahanmuuton kunnianhimoisena tavoitteena onkin oltava työikäisen väestön vähentymisen lieventäminen ja jopa 2030-luvulla uhkaava Suomen väkiluvun vähenemisen ehkäiseminen.

Talent Boost -ohjelman tulee tukea korkeakouluja ja ammatillisia oppilaitoksia kansainvälisten osaajien houkuttelemisessa ja edistää heidän pääsyään työmarkkinoille. Tällä hetkellä tilanne on haastava: työelämässä tapahtuvat muutokset lisäävät korkeakoulutetun työvoiman tarvetta, mutta merkittävä osa Suomessa tutkinnon suorittaneista ulkomaalaisista lähtee muualle töihin muun muassa kielimuurin ja oleskelulupakäytäntöjen kaltaisten esteiden vuoksi.

Hallituksen käynnistämän Talent Boost -toimenpideohjelman tavoitteeksi on asetettava kansainvälisten opiskelijoiden määrän moninkertaistaminen korkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Nykyisin korkeakoulututkinnon suorittaa Suomessa noin 5 000 ulkomaan kansalaista vuodessa. Määrä pitäisi nelinkertaistaa ja suurin osa valmistuneista pitäisi saada työllistymään Suomeen, jotta voidaan vastata yhteiskunnan kasvavaan osaajatarpeeseen.

Tavoitteen saavuttamiseksi korkeakoulutus ja ammatillinen koulutus on järjestettävä nykyistä tiiviimmässä yhteistyössä yhteiskunnan eri toimijoiden ja työnantajien kanssa. Jotta osaajat työllistyvät, heillä pitää olla työelämäkontakteja jo osana tutkintokoulutusta. Yritykset ja organisaatiot tulee ottaa koulutukseen yhteistyökumppaneiksi ja mentoreiksi alusta alkaen, ja niitä on tuettava myös harjoittelupaikkojen tarjoamisessa. Lisäksi ammatillisessa koulutuksessa tulee harkita vieraskielisten tutkintojen vapauttamista lupamenettelystä.

Kansainvälisyys muuttaa koulutusta, hallintoa ja työelämää

Kansainvälisten opiskelijoiden määrän moninkertaistaminen edellyttää myös Suomen määrätietoista kansainvälistä markkinointia korkeatasoisena opiskelu- ja työpaikkana sekä turvallisena ja puhtaana asuinpaikkana.  Tämä tarkoittaa myös kansainvälisten osaajien täsmällisempää rekrytointia, jonka keskeinen osa on sujuva maahantulon polku sekä mahdollisuus jäädä maahan opintojen jälkeen.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, 050 522 9421
Toiminnanjohtaja Petri Lempinen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, 040 766 7805
Johtava asiantuntija Satu Ågren, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry, 040 772 3234
Erityisasiantuntija Miika Sahamies, Akava ry, 050 530 5366
Kehittämispäällikkö Sirpa Sivonen, Kuntatyönantajat KT, 050 571 8001
Johtaja Taina Vallander, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, 040 184 1464
Osaamisasiantuntija Mikko Valtonen, Keskuskauppakamari, 040 867 8250
Johtaja Laura Rissanen, Sivistystyönantajat, 041 540 4505

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Sari Lindblom ja Keijo Hämäläinen: Yliopistojen vaikuttavuus on laajaa

Yliopistojen toiminnan vaikuttavuus ulottuu laajalle ja uudistaa yhteiskuntaa, toteavat Helsingin yliopiston rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle nimitetty Sari Lindblom ja Tampereen yliopiston rehtorina...

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot korjaavat virheelliset valinnat kevään 2023 yhteisvalinnassa

Opintopolku-palvelussa tapahtuneen ensikertalaisuustietojen siirtymiseen liittyvän virheen vuoksi osaa yhteisvalinnan ei-ensikertalaisista hakijoista on käsitelty ensikertalaisina, ja heille on myönnetty opiskelupaikka todistusvalinnassa virheellisesti....

 | Tiedotteet ja uutiset

UNIFI ja OAJ: Yliopistoilla on valmius vastata varhaiskasvatuksen osaajapulaan – kelpoisuusvaatimuksista tärkeää pitää kiinni

Yliopistoilla on valmius kouluttaa tarvittava määrä varhaiskasvatuksen opettajia sekä kasvatustieteen maistereita. Varhaiskasvatuslain avaaminen ja kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen ei osaajapulaa ratkaisisi, toteavat Suomen...