Hyppää sisältöön

Unifin koulutusvararehtorit: Avoimuus kansainvälisyydelle on elinehtomme

 | Puheenvuorot

Tiede on lähtökohtaisesti kansainvälistä, ja korkealaatuinen tutkimus ja siihen perustuva koulutus edellyttävät avointa ja tiivistä kansainvälistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Yliopistot haluavat jatkossakin turvata, että kansainväliset opiskelijat ja tutkijat ovat tervetulleita maahamme opiskelemaan ja tekemään työtä. Tämän tavoitteen eteen yliopistot toimivat päämäärätietoisesti.

Maamme ikäluokkien pienentyessä tarvitsemme kasvavassa määrin kansainvälisiä opiskelijoita, tutkijoita ja tutkinto-ohjelmia, joita on mahdollista suorittaa englanniksi, jotta voimme varmistaa osaajien riittävyyden. Kansainväliset opiskelijat ovat osa yliopistoa, heidät opiskeluyhteisöön integroimalla helpottuu myös heidän työllistymisensä Suomeen valmistuttuaan.  Osaamis- ja koulutusperustainen maahanmuutto on oleellista Suomen menestymiselle. Yliopistot valitsevat parhaat opiskelijat kansainvälisistä hakijoista, mikä tuo parhaat osaajat myös työelämään.

Yliopistot korostavat, että rasismille ei ole minkäänlaista sijaa maassamme. Kannamme huolta kiristyneestä ilmapiiristä ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Yliopistoilla on omat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelmansa, jotka lähtevät yhteisöjen monimuotoisuudesta, kunkin ihmisen arvosta, ja siitä ettei ketään syrjitä taustansa tai ominaisuuksiensa vuoksi. Yliopistot ovat kansainvälisiä asiantuntijaorganisaatioita, joiden korkea laatu on suoraan riippuvainen moninaisesta ja monitieteisestä ajattelusta, tutkimuksesta ja osaamisesta.

Uusi hallitusohjelma lisää yliopistojen vastuuta kasvattaa kansainvälisistä tutkinto-ohjelmista saatavaa ansaintaa täyskatteellisella maksullisuudella. Lisäksi on keskusteltu kansainvälisten opiskelijoiden tekemien tutkintojen poistumisesta korkeakoulujen rahoitusmalleista. On mahdollista, että Suomesta opiskeluoikeutta hakevien määrä vähenee, mikäli lukuvuosimaksut nousevat merkittävästi. Kaavailtu kansainvälisten opiskelijoiden poistuminen rahoitusmallista merkitsisi kohtelisi osaa yliopistoista ja aloista hyvinkin rajusti. Muutoksilla yliopistojen toiminta muuttuu entistä markkinaehtoisemmaksi. Samalla yliopistot kyllä tunnistavat uudet mahdollisuudet kohdentaa hakijamarkkinointia ja näin tavoittaa erinomaisia hakijoita ja opiskelijoita ohjelmiimme.

Jotta Suomeen voi tulla opiskelemaan, tekemään töitä ja asumaan, on keskeistä, että viranomaiset, kuten Migri, sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ilmaisevat selkeästi kansainvälisyyden tavoitteet ja edellytykset. Maahamme tuloa suunnittelevat osaajat tulee toivottaa tervetulleeksi muun muassa tehostamalla viestintää esimerkiksi tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden suuntaan.

Yhteisen viestin kansainvälisille osaajille on kuuluttava: Suomi on erinomainen ja turvallinen maa opiskella, asua, tehdä työtä ja perustaa perhe; olette tervetulleita tänne! Yliopistomme ovat erinomaisia tieteelliseltä laadultaan ja koulutuksemme vastaa sitä, mitä lupaamme.

Yliopistoissa tehtävä tutkimus ja valmistuvat asiantuntijat edistävät laajasti yhteiskunnan menestystä. Suomi menestyy vain korkeatasoisen sivistyksen myötä.

Unifin koulutusvararehtorit

Lisätietoja: Koulutusvararehtorien puheenjohtaja Piia Björn, p. +358 29 450 3301

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Puheenvuorot

Korkeakouluharjoittelija Ilona Vanhanen: Harjoittelu Unifissa avaa näkökulmia tutkimus- ja koulutuspolitiikkaan

Korkeakouluharjoitteluni yliopistojen rehtorineuvosto Unifissa tuli päätökseen toukokuun lopussa. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen päässyt sukeltamaan tutkimus- ja koulutuspolitiikan maailmaan verkkosivujen ja...

 | Puheenvuorot

Rehtori Jukka Kola: Mitä eurooppalaiset yliopistot tarvitsevat parantaakseen EU:n kestävää kilpailukykyä sekä kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta? 

Yliopistot rakentavat ja vahvistavat Euroopan kestävää kilpailukykyä sekä kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Tiede, tutkimus ja korkein koulutus sekä taide ja kulttuuri...

 | Puheenvuorot

Vararehtori Jari Hämäläinen: Kuinka korkealle kurkottaa?

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat tohtorikoulutuspilottihankkeet ovat parhaillaan rekrytoimassa tuhatta väitöskirjatutkijaa. Ensimmäiset tutkijat aloittavat työsuhteensa elokuussa 2024 ja loput vuoden 2025 alussa....