Hyppää sisältöön

Matka kohti TKI-tavoitteita helpottui kehysriihessä

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry on tyytyväinen Sanna Marinin hallituksen kevään kehysriihen päätöksiin. Suomen TKI-panostuksia kasvatetaan tulevina vuosina uskottavasti kohti tavoitetta, neljää prosenttia BKT:sta. Vuodelle 2023 kaavaillut massiiviset tiederahoituksen leikkaukset perutaan ja TKI-verokannustin otetaan käyttöön. TKI-järjestelmään kohdennetaan rahoitusta monipuolisesti, laatua ja vaikuttavuutta korostaen.

TKI-rahoituksen kehystä nostetaan vuonna 2023 yhteensä 350 miljoonaa euroa verrattuna edellisen kehyksen suunnitelmiin. Kehysriihen päätösten suunta on oikea. Leikkausten peruminen tekee matkan kohti yhteisiä TKI-tavoitteita huomattavasti helpommaksi kulkea.

  • On äärimmäisen tärkeää, että tiederahoitukseen kaavaillut suuret leikkaukset saatiin peruttua, eikä Suomen tieteen uskottavuus ja kärki murene. Korkeatasoinen tutkimus on koko TKI-järjestelmän ja koulutusjärjestelmämme kivijalka, toteaa Unifin puheenjohtaja Jukka Kola.  

Sekä parlamentaarisen TKI-työryhmän työssä että Suomen Akatemian että Business Finlandin viimeisen vuoden aikana tehdyissä arvioinneissa on nostettu esille TKI-järjestelmän kokonaisuus ja jatkumot. Esimerkiksi Suomen Akatemian Lippulaivaohjelman tuore väliarviointi tuo esille vaikuttavia tuloksia yliopistojen ja yritysten yhteistyöstä.

  • On tärkeää, että TKI-järjestelmää ja rahoitusta kehitetään kokonaisuutena laatua ja vaikuttavuutta korostaen. Vaikuttava kansallinen tutkimus- ja innovaatiorahoituksen kokonaisuus on sellainen, joka on yhteensopiva myös eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan toimien kanssa, muistuttaa Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko.

Unifi kiittää hallitusta kovina aikoina tehdystä kovasta työstä. Kestävä tulevaisuus rakennetaan koulutuksen, tieteen ja taiteen sekä rohkeiden innovaatioiden avulla. Unifi muistuttaa myös, että koko koulutusjärjestelmämme tulee pitää elinvoimaisena. Väestön koulutustason nostaminen, jatkuvan oppimisen systeeminen muutos ja TKI-intensiteetin nostaminen eivät saa kilpailla keskenään resursseista.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Tanja Risikko, Unifi, p. 040 195 2037

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Uutta luova tutkimus vie eteenpäin yhteiskunnan kehitystä ja mahdollistaa innovaatiot

Uutta luovaa tutkimusta syntyy sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen lähtökohdista, kun riskinottokyky yhdistyy riittäviin resursseihin. Korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen perustuvat uudet...

 | Tiedotteet ja uutiset

Visio 2040: Suomen tulee tavoitella kansainvälistä kärkeä sekä tutkimuksessa että koulutuksessa 

Suomen yhteisenä kansallisena tavoitteena tulee olla kansainvälisesti korkea laatu ja edelläkävijyys sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Erityisesti Suomen kannattaa panostaa uutta luovaan, pitkäjänteiseen tutkimukseen, korostavat yliopistot.  Opetus- ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Kehysriihi: Suomi tarvitsee investointeja inhimilliseen pääomaan

Suomen tulee investoida rohkeasti inhimillistä pääomaa vahvistavaan yliopistokoulutukseen ja uutta luovaan tutkimukseen, jotka ovat innovaatioiden, uudistumisen ja tuottavuuden kehittymisen sekä tulevan kasvun moottori. Lisäleikkaukset yliopistoilta heikentäisivät...