Hyppää sisältöön

Unifi rekrytoi: Etsimme korkeakouluharjoittelijaa vahvistamaan viestintäämme ja vaikuttamistyötämme

 | Tiedotteet ja uutiset

Tule tekemään viestintää ja vaikuttamistyötä yliopistojen, tutkimuksen ja koulutuksen hyväksi!

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry edistää yliopistojen yhteistyötä ja tuo esiin niiden yhteisiä kantoja keskeisissä tutkimus- ja koulutuspolitiikan kysymyksissä. Vahvistamme yliopistojen roolia yhteiskuntakeskustelun tärkeänä osapuolena. Jäseniämme ovat kaikki laissa mainitut 13 yliopistoa ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Arvomme ovat sivistys, luovuus ja vaikuttavuus.

Etsimme viestinnästä ja erityisesti vaikuttajaviestinnästä kiinnostunutta opiskelijaa toteuttamaan Unifin viestintää ja sidosryhmäyhteistyötä sen monissa eri muodoissa.

Harjoittelijan tehtäviin sisältyy monipuolisia päivittäis- ja vaikuttajaviestinnän tehtäviä, kuten viestinnän suunnittelua ja toteutusta eri kanavissa sekä tapaamisten ja tilaisuuksien järjestämistä. Unifin tiimi tarjoaa sinulle ohjausta ja tukea tehtäviisi, ja työnkuvaasi voidaan räätälöidä aiemman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.

Toivomme sinulta tehtävään soveltuvia korkeakouluopintoja esimerkiksi viestinnästä tai yhteiskuntatieteistä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan isoksi plussaksi, samoin yliopistokentän sekä koulutus- ja tiedepolitiikan tuntemus.  Oma-aloitteisuus ja kiinnostus oppia uutta on meille tärkeää. Odotamme sinulta erinomaista suomen ja vähintään tyydyttävää ruotsin ja englannin kielen taitoa. Hakijan tulee olla opiskelija.

Harjoittelu on palkallinen (1 500 eur/kk) ja määräaikainen (4-5 kuukautta sovitun mukaan). Tehtävän aloitus voidaan sopia joustavasti tammi-helmikuulle 2024. Harjoittelu on kokoaikainen, ja säännöllinen päivittäinen työaika on 7 t 15 min. Työ sijoittuu pääsääntöisesti arkipäiville, mutta on mahdollista, että työtehtäviä ajoittuu satunnaisesti iltoihin ja viikonloppuun. Etätyö on osittain mahdollista. 

Hae paikkaa viimeistään pe 5.1.2024 lähettämällä meille tiivis vapaamuotoinen hakemus ja CV:si osoitteeseen unifi@unifi.fi. Haastattelemme hakijoita jo ennen hakuajan päättymistä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Unifin viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Jenni Koistinen (jenni.koistinen@unifi.fi / 050 5506122) ti 12.12 klo 14-15, ti 19.12. klo 10-11 ja pe 22.12. klo 10-11.

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Valtiovarainministeriön kehysehdotus avaa kasvunäkymiä

Valtiovarainministeriö julkaisi tänään 13.3.2025 ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2026–2029. Budjettiehdotuksessa esitetään tutkimus- ja kehittämisrahoitusta koskevan lain mukaisen T&K-rahoituksen jakautumista tuleville vuosille....

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomen talouden kasvu vaatii lisää korkeakoulutettuja osaajia

Hallituksen puoliväliriihessä on kova paine löytää toimia talouskasvun vahvistamiseksi Suomelle. Laaja joukko järjestöjä toteaa yhteiskannanotossaan, että koulutustason nosto on yksi ilmiselvä...

 | Tiedotteet ja uutiset

Kansallisesta turvallisuudesta voidaan huolehtia rajoittamatta tieteen vapautta

Suomen Akatemiasta annetun lakiesityksen tulisi viitata tutkimuksen turvallisuuteen. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry esittää muutoksia Suomen Akatemiaa koskevaan hallituksen lakiesitykseen. Erityisen...