”Ei ole tarpeen todistaa, että sivistys sekä kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus ovat vahvimpia vakaan yhteiskunnan tukipilareita”. Näin totesi maailman ensimmäisen painovapauslain vuonna 1766 aikaansaanut kokkolalainen pappi ja valtiopäivämies Anders Chydenius, varsinainen tieteen, talouden ja kulttuurin moniottelija. Kun parhaillaan lausuntokierroksella on luonnos valtioneuvoston koulutuspoliittiseksi selonteoksi kohti 2040-lukua kurkottavine visioineen, on mielenkiintoista palata historiassa taaksepäin ja kysyä, kirjoittiko Chydenius mitään koulutuksesta tai oppimisesta?
Vastaus kuuluu yllättäen: ei varsinaisesti. Oppiminen tulee kyllä selkeästi esille Chydeniuksen monissa kirjoituksissa: Lukutaito on perusta täysvaltaiselle kansalaisuudelle, sanan- ja julkaisuvapaudelle. Vakaan yhteiskunnan kehityksen perusta on, että kansalaisilla on mahdollisuus oppia ja hankkia tietoa, kyky ymmärtää ja käydä keskustelua.
Vuonna 1780 kirjoittamassaan omaelämäkerrassa Anders Chydenius kiitti isäänsä tämän antamasta uupumattomasta opetuksesta. Hän oli ennen kaikkea kiitollinen siitä, että isä ei noudattanut pelkästään tuolloin yleisesti käytettyä menetelmää, lastensa muistin kuormittamista, vaan opetti heidät ajattelemaan ja ymmärtämään.
Sama ajatus oli lähtökohtana, kun Chydenius perusteli Ruotsin valtiopäivillä painovapauslain toteuttamista. Kansalaisilla on oikeus oppia ja velvollisuus hankkia tietoja. Avoin keskustelu on edellytys yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tiedettä ja tutkittua tietoa pitää käyttää hyödyksi, jotta keskustelu on perusteltua. Chydenius perustelee asian vielä käytännön näkökulmasta näin: ”Jokaisen valistuneen kansalaisen on perehdyttävä kunnolla näihin seikkoihin siltä varalta, että hänet valittaisiin säätynsä edustajaksi valtiopäiville. Silloin hänellä olisi tärkeän tehtävän vaatimat tiedot.”
Koulutuspoliittisen selonteon lähtökohtina ovat vahvasti koulutuksellinen tasa-arvo ja koulutuksen saavutettavuus. Sivistyksen pohjalle rakentuva Suomen kilpailukyky ja sosiaalinen eheys ovat äärimmäisen ajankohtaisia ja tärkeitä tavoitteita. Toimenpiteitä tarvitaan ja niiden valinnasta käydään laajaa keskustelua, mieluusti tutkimukseen perustuen. Koko yhteiskunnan sitoutumista tarvitaan sivistyksen ylläpitämisessä, koulutustason nostamisessa ja osaamisen uudistumisessa. Olemme isojen asioiden äärellä.
Kirjoittaja on Unifin toiminnanjohtaja.