Hyppää sisältöön

Rehtorit tapasivat presidentti Stubbin – yliopistoilla on tärkeä rooli paremman tulevaisuuden rakentajina

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen rehtorit tapasivat tasavallan presidentti Alexander Stubbin keskiviikkona 5.6.2024. Tapaaminen järjestettiin presidentin kutsusta Presidentinlinnassa.

Tapaamisessa keskusteltiin muun muassa yliopistojen roolista uusien konkreettisten ratkaisujen sekä tulevaisuususkon ja toivon rakentamisessa. Tutkimus- ja koulutustehtäviensä ohella yliopistot toimivat foorumina monille positiivisille asioille: laajalle vuorovaikutukselle ja dialogille sekä yhteiskunnan kehitykselle ylipäänsä. Tapaamisessa keskusteltiin myös kansainvälistymisen tärkeydestä.

Maailman talousfoorumin tuoreen Global Risks -raportin mukaan vain yhdeksän prosenttia maailman johtajista näkee maailman tulevaisuuden vakaana tai rauhallisena. Sama raportti nimeää dis- ja misinformaation lyhyen aikavälin suurimmaksi uhaksi. Yliopistojen rooli on entistäkin suurempi tutkitun tiedon tuottajina sekä uusien osaajien ja asiantuntijoiden kouluttajina.

– Unifi arvostaa suuresti presidentin kiinnostusta koulutukseen, tutkimukseen ja yliopistoihin. Yliopistot tunnistavat tehtävänsä paremman tulevaisuuden rakentajina ja kehittävät jatkuvasti uusia tapoja olla tiiviissä vuorovaikutuksessa yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa, toteaa Unifin toiminnanjohtaja Heikki Holopainen.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Heikki Holopainen, 0400639331

Kuva:
Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot ovat päivittäneet kestävyystyötä ohjaavat teesinsä – ilmastotoimien rinnalle nousee nyt vahvana luontopositiivisuus

Teesit ovat jo kannustaneet yliopistoja moniin toimiin – esimerkiksi tuomaan kestävyysosaamista opintoihin ja panostamaan aiheen tutkimiseen. Nyt esillä on luontopositiivisuus ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Kansalliset TKI-valinnat julkaistu: Tulevat onnistumiset ja vaikuttavuus rakentuvat TKI-osaajien varaan

Suomen tulee vahvistaa TKI-osaamista pitkäjänteisesti koko TKI-järjestelmän ja -toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi. Tutkijakoulutettujen T&K-osaajien eli yliopistojen kouluttamien tohtorien määrää tulee kasvattaa entisestään....

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot yhdistävät voimansa – näin tekoäly tuodaan viisaasti tutkimuksen, opetuksen ja innovoinnin tueksi

Suomella on erinomainen tilaisuus nousta tekoälyn hyödyntämisessä globaaliin kärkeen ja Euroopan veturiksi. Yliopistojen yhteisistä tekoälytoimista linjataan kevään 2026 aikana. Miten tekoäly...