Hyppää sisältöön

T&K-toiminnan merkitys nähtiin kehysriihessä

 | Tiedotteet ja uutiset

Hallitus sitoutui kehysriihessä tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattamiseen aiemmin päätetyn mukaisesti. Rahoitusta suunnataan tulevina vuosina erityisesti Business Finlandin ja Suomen Akatemian kautta. Yliopistojen perusrahoitukseen ei ole luvassa rahoitusta.

T&K-toiminnassa on paljon tärkeitä rahoitustarpeita ja nyt linjattu rahoitus kattaa monia niistä. Myös yliopistojen perusrahoituksen vahvistaminen on välttämätöntä, jotta tutkimusperustamme kaikilla sektoreilla pysyy kunnossa, sanoo yliopistojen rehtorineuvosto Unifin toiminnanjohtaja Heikki Holopainen.

Kehysriihipäätökset eivät vahvista yliopistojen koulutuskapasiteettia, mutta sektori säästyi suorilta leikkauksilta. Hallitusohjelmassa on linjattu korkeakoulutettujen osuuden lisäämisestä. Unifi katsoo, että koulutustason nostamiseen tarvittavista toimenpiteistä on tehtävä suunnitelma, jonka toteuttaminen voidaan aloittaa pikaisesti. Suomen korkeakoulujärjestelmä on kansainvälisessä vertailussa osoittautunut erittäin tehokkaaksi, eikä riittävä opiskelijamäärien kasvattaminen ilman uusia resursseja ole mahdollista.

Kun valtion budjettiin kohdistuu suuria säästöjä, ovat TKI-rahoituksen kasvuun sitoutuminen ja korkeakoulujen säästyminen leikkauksilta positiivisia uutisia. Jatkossa koulutustason nostoon pitää kiinnittää huomiota myös valtion budjetissa, toteaa Holopainen

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Heikki Holopainen, puh. 0400 639 331

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

 | Puheenvuorot, Tiedotteet ja uutiset

Velkajarru ei välitä koulutustasosta, mutta päättäjän kannattaa välittää

 | Tiedotteet ja uutiset

Vuoden 2027 budjettiratkaisuissa turvattava koulutuksen ja tutkimuksen resurssit Suomen tulevan kasvun vauhdittamiseksi