Hyppää sisältöön

Tutkimusvararehtorien kokouksia aletaan järjestää säännöllisesti – ”Erittäin hienoa, että myös tutkimuksen puolelle syntyy yhteinen keskustelufoorumi”

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen tutkimusvararehtorit kokoontuivat 13.8. Svenska Handelshögskolanilla ja päättivät, että tutkimusvararehtoreiden kokouksia aletaan tästä eteenpäin järjestää säännöllisesti. Kokousten puheenjohtajaksi valittiin Hankenin vararehtori Jaakko Aspara, ja kokousten järjestelyistä vastaa Unifin sihteeristö.

– Erittäin hienoa, että myös tutkimuksen puolelle syntyy yhteinen keskustelufoorumi, toteaa Unifin toiminnanjohtaja Leena Wahlfors.

– Opetusvararehtorien kokouksia on järjestetty jo vuodesta 2015 lähtien, ja ne ovat toimineet hyvin keskustelun ja tiedonvaihdon areenana. Varsinaista päätösvaltaa kokouksilla ei ole, koska ne eivät ole Unifin sääntömääräisiä toimielimiä, mutta vararehtorit voivat muodostaa tapaamisissaan yhteisiä kantoja ajankohtaisiin asioihin.

Puheenjohtaja Jaakko Aspara uskoo, että yhteisten linjausten löytämiselle tutkimuspuolella on tarvetta. Kaikkia koskettavia ajankohtaisia teemoja on helppo löytää esimerkiksi lainsäädäntöön, tutkimusaineistojen käyttöön ja etiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Tiistain 13.8. kokoontumisessa aiheina olivat muun muassa avoimen tieteen strategiat, tutkimuksen tietosuoja ja yritysten kanssa toteutettavien tutkimusyhteistyöhankkeiden reunaehdot.

– Meillä oli varmasti jo tässä ensimmäisessä kokouksessa muutama sellainen teema, jotka vaativat jatkotyötä, Aspara arvioi.

Myös yliopistojen profiloitumiseen liittyviä kysymyksiä hän pitää tärkeinä. Niissä tutkimusvararehtorikokoukset voivat toimia tiedon jakamisen ja koordinaation foorumeina.

Seuraavien kokousten aikataulu tarkentuu myöhemmin, ja tiedot siitä päivitetään Unifin verkkosivuilta löytyvään kalenteriin.

Lukuvuoden ensimmäisessä kokouksessa Hankenilla olivat paikalla vararehtorit Kalle-Antti Suominen (vas.), Juha Teperi, Ossi Naukkarinen, Annukka Jokipii, Jari Hämäläinen, Henrik Kunttu, Paula Eerola, Harri Siiskonen, Stefan Willför, Jaana Erkkilä-Hill sekä Unifin toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, kehittämispäällikkö Eeva Nyrövaara ja erityisasiantuntija Elina Ajalin. Kokousten puheenjohtajaksi valittiin vararehtori Jaakko Aspara.
Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot kouluttavat tohtoreita laajasti yhteiskunnan eri tarpeisiin

Yliopistojen tutkijakoulutus antaa erinomaiset valmiudet työskentelyyn työelämän eri sektoreilla. Tohtoreista 67 prosenttia työskentelee muualla kuin yliopistoissa. Yrityksissä t&k-tehtävissä työskentelevien tohtoreiden osuus...

 | Tiedotteet ja uutiset

Pohjoismaiden rehtorineuvostot: Tarvitsemme tekoja akateemisen vapauden ja yliopistojen autonomian turvaamiseksi

Akateemisen vapauden heikkeneminen uhkaa tutkimusta, yhteiskunnallista kehitystä ja demokratiaa. Akateemisen vapauden, yliopistojen autonomian ja kansainvälisen yhteistyön suojelemiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan yhteiskunnan...

 | Tiedotteet ja uutiset

Horisontti Eurooppa -ohjelman tulee perustua tieteelliseen erinomaisuuteen ja tutkijalähtöisiin valintoihin 

Laaja tutkimus- ja osaamispohja on kilpailuetu Euroopalle ja Suomelle. Unifi korostaa Horisontti Euroopan itsenäisen sääntöpohjan merkitystä.   Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa...