Hyppää sisältöön

Unifi kiittää parlamentaarisen TKI-työryhmän esityksiä

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomella on nyt mahdollisuus tehdä kaikki päätökset kohti yhteisesti sovittuja tavoitteita.

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry kiitää parlamentaarista TKI-työryhmää konkreettisista, tulevaisuuteen suuntaavista esityksistä. Pidämme erittäin hyvänä, että kaikki parlamentaariset puolueet ovat sitoutuneet neljän prosentin TKI-panostusten tavoitteeseen. Rahoituksen tason turvaava TKI-rahoituslaki on erinomainen aloite. Laki tukee TKI-järjestelmän ja rahoituksen tärkeimpiä periaatteita, pitkäjänteisyyttä ja ennakoitavuutta. Kiitämme myös laadun korostamista ja koko TKI-järjestelmän kokonaisvaltaista tarkastelua. Esityksessä on niin ikään tuotu esiin korkeatasoisen tutkimuksen keskeinen rooli koko innovaatiotoimintamme sekä koulutusjärjestelmämme kivijalkana.

Yliopistot toivovat rahoitukselta ennen kaikkea ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Ennakoitavuus on tärkeää paitsi TKI-toimijoille, myös yksilöille.

  • On huolehdittava siitä, että Suomi on houkutteleva maa parhaille nuorille suomalaisille ja kansainvälisille tutkijoille, jotka rakentavat tulevaa osaamistamme. Houkuttelevuus tarkoittaa korkeatasoisia tutkimusryhmiä, hyviä tutkimusympäristöjä, kilpailukykyisiä ekosysteemejä ja positiivisia rahoitusnäkymiä, toteaa Unifin puheenjohtaja, rehtori Keijo Hämäläinen.

TKI-työryhmän raportissa korostetaan korkeaa laatua. Tutkimus on sekä korkea-asteen koulutuksen että koko Suomen koko koulutusjärjestelmän perusta. Suomen tieteen tason jatkuva nostaminen on myös edellytys kilpailussa kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta sekä kriittinen menestystekijä kansainvälisten osaamisintensiivisten yritysten hakeutumiselle Suomeen.

  • Tieteellisen laadun ja vaikuttavuuden perusteella kohdennettavan tutkimusrahoituksen taso on turvattava jo vuonna 2023, jotta suunniteltu hyvä kehitys jatkuu saumattomasti, toteaa Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko

Unifi kiittää TKI-työryhmän raportissa myös kannustejärjestelmän monipuolista tarkastelua. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että tutkimus- ja innovaatiotoiminnan eri vaiheissa erityyppiset kannusteet toimivat parhaiten. On tärkeää, että yritysten rahoitusinstrumenteissa rakennetaan houkuttelevat kannusteet osallistua TKI-hankkeisiin yhdessä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.

Työryhmän raportissa huomioidaan myös korkeakoulujen perusrahoituksen turvaaminen. Laadukas koulutus on edellytys osaajien riittävyydelle ja TKI-toiminnalle. On tärkeää, että tutkimus, kasvava tutkinto-opiskelijoiden määrä ja jatkuvan oppimisen systeeminen uudistus eivät kilpaile resursseista keskenään.

Unifi pitää lähtökohtaa TKI-järjestelmän ja rahoituksen kehittämiselle erinomaisena. Suomella on nyt mahdollisuus tehdä kaikki päätökset kohti yhteisesti sovittuja tavoitteita.

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry

Keijo Hämäläinen                                                 Tanja Risikko

Puheenjohtaja                                                      Toiminnanjohtaja

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Uutta luova tutkimus vie eteenpäin yhteiskunnan kehitystä ja mahdollistaa innovaatiot

Uutta luovaa tutkimusta syntyy sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen lähtökohdista, kun riskinottokyky yhdistyy riittäviin resursseihin. Korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen perustuvat uudet...

 | Tiedotteet ja uutiset

Visio 2040: Suomen tulee tavoitella kansainvälistä kärkeä sekä tutkimuksessa että koulutuksessa 

Suomen yhteisenä kansallisena tavoitteena tulee olla kansainvälisesti korkea laatu ja edelläkävijyys sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Erityisesti Suomen kannattaa panostaa uutta luovaan, pitkäjänteiseen tutkimukseen, korostavat yliopistot.  Opetus- ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Kehysriihi: Suomi tarvitsee investointeja inhimilliseen pääomaan

Suomen tulee investoida rohkeasti inhimillistä pääomaa vahvistavaan yliopistokoulutukseen ja uutta luovaan tutkimukseen, jotka ovat innovaatioiden, uudistumisen ja tuottavuuden kehittymisen sekä tulevan kasvun moottori. Lisäleikkaukset yliopistoilta heikentäisivät...