Hyppää sisältöön

Unifin linjaus TKI-toiminnasta koronavirusepidemian aikana

 | Tiedotteet ja uutiset

AVIn 17.3.2020 päivätyn ohjeistuksen mukaan yliopistojen tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään. Ohjeistuksen mukaan tilojen sulkeminen ei lähtökohtaisesti koske yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan käytössä olevia tiloja, erityisesti kriittisillä tutkimuksen aloilla. Tällöin tulee kuitenkin huomioida varotoimenpiteet viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Yliopistot pitävät tärkeänä, että ne yhteisesti ryhtyvät määrätietoisiin toimiin, joiden tavoitteena on ehkäistä koronaviruksen aiheuttaman infektion leviämistä ja siitä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Tästä johtuen tutkimustoiminta toteutetaan kaikilta mahdollisilta osin etänä.

Rehtori tai hänen delegoimansa henkilö päättää tapauskohtaisesti siitä, mikä TKI-toiminta on kriittistä ja voidaan toteuttaa yliopiston tiloissa. Unifi koordinoi valtakunnallisesti yhtenäiset toimintamallit.

Yliopistot vastaavat siitä, että niillä on ajantasainen tieto yliopiston tiloissa käynnissä olevasta tutkimustoiminnasta, sitä suorittavasta henkilöstöstä ja henkilömäärästä samoissa tiloissa. Näin minimoidaan mahdollisuus joutua fyysiseen kontaktiin tai saada tartunta pinnoilta. Kaikki toiminta tulee ohjeistaa siten, että jokaisen tiloissa työskentelevän turvallinen työskentely on varmistettu ja ohjeistettu. Oleskeluaika yliopiston tiloissa tulee minimoida ja rajoittaa tutkimuksen kannalta kriittisiin toimiin.

Lisätietoja

Keijo Hämäläinen
Puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
keijo.hamalainen@jyu.fi

Eeva Nyrövaara
Toiminnanjohtaja, va.
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
eeva.nyrovaara@unifi.fi
puh. 050 3707 560

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot kouluttavat tohtoreita laajasti yhteiskunnan eri tarpeisiin

Yliopistojen tutkijakoulutus antaa erinomaiset valmiudet työskentelyyn työelämän eri sektoreilla. Tohtoreista 67 prosenttia työskentelee muualla kuin yliopistoissa. Yrityksissä t&k-tehtävissä työskentelevien tohtoreiden osuus...

 | Tiedotteet ja uutiset

Pohjoismaiden rehtorineuvostot: Tarvitsemme tekoja akateemisen vapauden ja yliopistojen autonomian turvaamiseksi

Akateemisen vapauden heikkeneminen uhkaa tutkimusta, yhteiskunnallista kehitystä ja demokratiaa. Akateemisen vapauden, yliopistojen autonomian ja kansainvälisen yhteistyön suojelemiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan yhteiskunnan...

 | Tiedotteet ja uutiset

Horisontti Eurooppa -ohjelman tulee perustua tieteelliseen erinomaisuuteen ja tutkijalähtöisiin valintoihin 

Laaja tutkimus- ja osaamispohja on kilpailuetu Euroopalle ja Suomelle. Unifi korostaa Horisontti Euroopan itsenäisen sääntöpohjan merkitystä.   Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa...