Hyppää sisältöön

Uusien opiskelijoiden määrä korkeakouluissa kasvaa tänä syksynä reippaasti – näin rehtorit varautuvat lukukauden käynnistämiseen poikkeuksellisissa oloissa

 | Tiedotteet ja uutiset

Korkeakoulujen syyslukukausi käynnistyy tilanteessa, jossa koronaviruksen toinen aalto on rantautunut Suomeen. Kampuksilla samaan aikaan olevien opiskelijoiden ja henkilökunnan määrää rajoitetaan ns. hybridimalleilla, joissa osa opiskelusta ja työnteosta on etänä ja osa kampuksilla. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut seuraavat kehitystä tarkasti ja ovat valmiita reagoimaan tilanteen muutoksiin ripeästi. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit käsittelevät syyslukukauden keskeisiä kysymyksiä kokouksissaan 20.8.

Korkeakoulut päättävät kukin omista toimenpiteistään opetuksen ja esimerkiksi maskisuositusten suhteen, koska koronatilanne vaihtelee alueittain. Myös kampukset ovat erilaisia opiskelijamääriltään, tiloiltaan ja sijainneiltaan. Rehtorit jakavat tietoa ja arvioivat yhdessä ajankohtaisia kysymyksiä tiiviisti.

– Aktiivinen tiedonvaihto, ennakointi ja voimien yhdistäminen ovat syksyn onnistumisen kannalta avainasemassa. Ymmärrettävästi lukukauden aloittaminen nykytilanteessa mietityttää monia opiskelijoita ja henkilökuntamme jäseniä, ja korkeakoulujen onkin nyt tuettava heitä parhaansa mukaan. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että uudet opiskelijat, joita meillä on nyt aiempaa enemmän, pääsevät turvallisesti ja sujuvasti mukaan yliopistoyhteisöön, sanoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin puheenjohtaja Keijo Hämäläinen.

Suurina opiskelu- ja työyhteisöinä korkeakouluilla on vastuu koronaviruksen leviämisen ehkäisemisestä eri keinoin. Samaan aikaan korkeakoulujen on huolehdittava perustehtäviensä opetuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan jatkuvuudesta.

– Korkeakoulut lisäsivät nopealla aikataululla aloituspaikkoja, joten tänä syksynä opintonsa aloittaa noin 6 000 opiskelijaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Opetuksen suunnittelulla ja muilla järjestelyillä halutaan huolehtia, että he saavat opintonsa käyntiin mahdollisimman hyvin. Yhtä suuri vastuu korkeakouluilla on opintojaan jatkavista, joista osa koki kevään etäopetusjakson hyvin kuormittavana, sanoo Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rehtorit keskustelevat syksyn keskeisistä kysymyksistä kokouksissaan 20.8. Rehtorien viesti hallitukselle on, että korkeakoulut tahtovat auttaa Suomea nykyisen yhteiskunnallisen kriisin selättämisessä. Opetuksen laatu ja tutkimustyön edellytykset onkin tärkeää turvata pitkäjänteisesti. Näin annamme Suomelle avaimet kestävään kasvuun ja parannamme sopeutumiskykyämme tulevaisuuden haasteisiin.

Lisätietoja

Tanja Risikko
Toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 1952 037

Mervi Vidgrén
Puheenjohtaja
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
puh. 044 7855 001

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Hallituksen tärkeät panostukset yliopistojen t&k-toimintaan vahvistavat Suomen kestävää kilpailukykyä

Suomi ottaa harppauksen kohti kunnianhimoisten TKI-tavoitteiden toteutumista hallituksen budjettiehdotuksen myötä. Yliopistojen tohtorikoulutukseen osoitettu 262 MEUR rahoitus luo edellytykset vaikuttavalle ja pitkäjänteiselle...

 | Tiedotteet ja uutiset

TKI-osaajapulaan tarvitaan ratkaisuja: tohtorikoulutuksen kehittämisestä tulee tehdä hallituksen kärkihanke

Odotamme hallituksen budjettiriihestä päätöksiä, jotka tukevat aidosti Suomen TKI-tavoitteiden toteutumista. Suomen laajeneva TKI-toiminta edellyttää osaajapulaan vastaamista ja erityisesti riittäviä panostuksia tohtoreiden...

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot eivät hyväksy syrjintää tai rasismia

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt yliopistoissa ympäri Suomea. Monien muiden yhteiskunnan toimijoiden tavoin yliopistot kantavat juuri nyt suurta huolta yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisestä,...