Hyppää sisältöön

Yliopistot vetoavat Euroopan parlamenttiin: Riittävää tutkimusrahoitusta tarvitaan kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin edistämiseksi

 | Tiedotteet ja uutiset

23 maan rehtorineuvostot ovat allekirjoittaneet yhteisen kannanoton estääkseen elintärkeisiin Horisontti Eurooppa ja Erasmus+ -ohjelmiin kaavaillut leikkaukset EU:n monivuotisessa budjetissa.

Euroopan unionin tulee kriisiaikana vahvistaa eurooppalaisten uskoa tulevaisuuteen ja osoittaa, että ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin turvaaminen on lähivuosien tärkeimpiä tehtäviä. Tämän vuoksi EU:n on välttämätöntä varmistaa tutkimukselle, koulutukselle ja innovaatioille riittävä rahoitus monivuotisessa budjetissaan. 

Unifi vetoaa yhdessä muiden kansallisten rehtorineuvostojen kanssa europarlamentaarikkoihin, jotta he estäisivät leikkaukset, joita näihin osa-alueisiin nyt kaavaillaan.

– EU:n ei tule heikentää omia mahdollisuuksiaan jälleenrakennukseen supistamalla elintärkeiden tutkimus- ja koulutusohjelmien, Horisontti Euroopan ja Erasmuksen, rahoitusta. Leikkaukset vaikeuttaisivat uraauurtavan perustutkimuksen tekemistä, hidastaisivat uutta kasvua luovien innovaatioiden syntyä ja heikentäisivät kansainvälistymisen edellytyksiä. Tämä ei ole oikea viesti eurooppalaisille näinä haastavina aikoina, arvioi Unifin puheenjohtaja, rehtori Keijo Hämäläinen.

Unifi ja muut rehtorineuvostot vetoavatkin Euroopan parlamenttiin, jotta se tekisi kaikkensa riittävän rahoituksen turvaamiseksi. Horisontti Eurooppa ja Erasmus+ -ohjelmien budjetit tulee palauttaa alkuperäisen ehdotuksen tasolle tai vähintään yhtä suuriksi kuin Euroopan komission toukokuisessa esityksessä. 

– Tämä olisi merkittävä viesti siitä, että poliittiset päättäjät ovat valmiita panostamaan Euroopan kestävään kehitykseen ja satojen miljoonien kansalaisten hyvinvoinnin ja elinolosuhteiden turvaamiseen. Tarvitsemme tutkimusta ja koulutusta nyt aivan erityisesti päästäksemme kohti valoisampaa tulevaisuutta, muistuttaa Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko.

Lue rehtorineuvostojen yhteinen kannanotto täältä.

Lisätietoja

Keijo Hämäläinen
Puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 0247 435

Tanja Risikko
Toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. 040 1952 037

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Hallituksen tärkeät panostukset yliopistojen t&k-toimintaan vahvistavat Suomen kestävää kilpailukykyä

Suomi ottaa harppauksen kohti kunnianhimoisten TKI-tavoitteiden toteutumista hallituksen budjettiehdotuksen myötä. Yliopistojen tohtorikoulutukseen osoitettu 262 MEUR rahoitus luo edellytykset vaikuttavalle ja pitkäjänteiselle...

 | Tiedotteet ja uutiset

TKI-osaajapulaan tarvitaan ratkaisuja: tohtorikoulutuksen kehittämisestä tulee tehdä hallituksen kärkihanke

Odotamme hallituksen budjettiriihestä päätöksiä, jotka tukevat aidosti Suomen TKI-tavoitteiden toteutumista. Suomen laajeneva TKI-toiminta edellyttää osaajapulaan vastaamista ja erityisesti riittäviä panostuksia tohtoreiden...

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot eivät hyväksy syrjintää tai rasismia

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt yliopistoissa ympäri Suomea. Monien muiden yhteiskunnan toimijoiden tavoin yliopistot kantavat juuri nyt suurta huolta yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisestä,...