Hyppää sisältöön

Pohjoismaiden ja Baltian yliopistorehtorit tänään koolla ensimmäistä kertaa – historiallisen konferenssin aiheena kestävä kehitys

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistojen kansainvälinen yhteistyö polttavien yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemiseksi ottaa ison askeleen eteenpäin. 

Yli kahdeksankymmentä Pohjoismaiden ja Baltian yliopistojen rehtoria ja rehtorineuvoston edustajaa kokoontuu tänään 12.5. virtuaaliseen konferenssiin tiivistääkseen yhteistyötään kestävässä kehityksessä. Tavoitteena on jakaa tietoa ponnistuksista, joita kunkin maan yliopistot ovat tehneet vastuullisuuden edistämiseksi, ja pohtia yliopistojen roolia kestävyysmurroksessa. 

Tapahtuman järjestää Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi. Tilaisuus on osa Suomen puheenjohtajuuskautta 2020–2021 pohjoismaisessa NUS-yliopistoverkostossa. 

– Odotamme vilkasta keskustelua kansainvälisten kollegojemme kanssa. Kestävä kehitys on Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteinen tavoite, ja yliopistot voivat ottaa merkittävän roolin sen edistämisessä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Toiveenamme on, että konferenssi toimii lähtölaukauksena monipuoliselle tulevaisuuden yhteistyölle, toteaa NUS-verkoston puheenjohtaja, Åbo Akademin rehtori Moira von Wright

Konferenssia voi seurata Twitterissä tunnisteella #NordicBalticRectors ja jakaa omia ajatuksiaan päivän teemasta. Tapahtuman verkkosivuille on koottu osallistujamaiden videotervehdyksiä, jotka nostavat esiin kunkin maan yliopistojen yhteisiä toimenpiteitä kestävän kehityksen edistämiseksi. 

– Yliopistot ovat avaintoimijoita vastuullisen tulevaisuuden rakentamisessa. Suomessa yliopistot julkaisivat viime vuonna 12 kunnianhimoista teesiä, joiden avulla kestävää kehitystä aiotaan vauhdittaa. Nyt järjestettävä konferenssi on luontevaa jatkoa kotimaisen yliopistokentän kestävyystyölle, sanoo Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko

Lisätietoja: 

Tanja Risikko 
Toiminnanjohtaja 
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry 
puh. 040 1952 037 

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Sari Lindblom ja Keijo Hämäläinen: Yliopistojen vaikuttavuus on laajaa

Yliopistojen toiminnan vaikuttavuus ulottuu laajalle ja uudistaa yhteiskuntaa, toteavat Helsingin yliopiston rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle nimitetty Sari Lindblom ja Tampereen yliopiston rehtorina...

 | Tiedotteet ja uutiset

Yliopistot korjaavat virheelliset valinnat kevään 2023 yhteisvalinnassa

Opintopolku-palvelussa tapahtuneen ensikertalaisuustietojen siirtymiseen liittyvän virheen vuoksi osaa yhteisvalinnan ei-ensikertalaisista hakijoista on käsitelty ensikertalaisina, ja heille on myönnetty opiskelupaikka todistusvalinnassa virheellisesti....

 | Tiedotteet ja uutiset

UNIFI ja OAJ: Yliopistoilla on valmius vastata varhaiskasvatuksen osaajapulaan – kelpoisuusvaatimuksista tärkeää pitää kiinni

Yliopistoilla on valmius kouluttaa tarvittava määrä varhaiskasvatuksen opettajia sekä kasvatustieteen maistereita. Varhaiskasvatuslain avaaminen ja kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen ei osaajapulaa ratkaisisi, toteavat Suomen...