Mistä avoimuus syntyy? Miten sitä saataisiin edistettyä suomalaisissa yliopistoissa ja yhteiskunnassa? Näitä kysymyksiä Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen on pohtinut viime aikoina paljon.
Syykin on selvä:
– Uskon, että vain kehittämällä avointa toimintakulttuuria saamme merkittävästi parannettua yliopistojen vaikuttavuutta, Mönkkönen toteaa.
Vaikuttavuus tarkoittaa, että yliopistot osallistuvat mahdollisimman laajasti yhteiskunnan rakentamiseen. Ne auttavat ratkaisemaan ilmastonmuutoksen kaltaisia globaaleja ongelmia, lisäävät tieteellistä ja taiteellista sivistystä sekä turvaavat hyvinvointia.
Koska vaikuttavuutta käytetään myös yhtenä yliopistojen rahoittamisen kriteerinä, kääntyy sitä koskeva keskustelu helposti erilaisiin indikaattoreihin: voitaisiinko vaikuttavuutta mitata esimerkiksi patenttien tai uusien start up -yritysten määrällä?
Mönkkönen pitää yksinkertaisia mittareita pulmallisia. Pahimmassa tapauksessa ne voisivat vääristää toimintaa niin, että korkeita lukumääriä lähdettäisiin tavoittelemaan rahoituksen toivossa liiankin innokkaasti.
– Kukaan ei kysyisi, onko patenteista mihinkään tai ovatko start upit elinkelpoisia.
Parempi keino vaikuttavuuden edistämiseen olisi Mönkkösen mielestä avoimuus. Mutta minkälaisia toimia se käytännössä vaatii?
Ekosysteemit auttavat ideoita liikkumaan vapaasti
Yksi ratkaisu on, että yliopistot ryhtyvät rakentamaan omiin vahvuusalueisiinsa perustuvia ekosysteemejä – eräänlaisia alustoja, jotka mahdollistavat ideoiden ja osaamisen jakamisen muiden toimijoiden kanssa. Näin tehdään parhaillaan Mönkkösen kotiyliopistossa Itä-Suomessa.
Haastavan urakasta tekee se, että liikkeelle on lähdetty lähes tyhjältä pöydältä.
– Valmiita malleja meillä ei ole, Mönkkönen toteaa.
Työ aloitettiin kirjaamalla avoimuus strategiaan. Sen jälkeen ympäristöä ryhdyttiin tarkastelemaan monikerroksisen ”sipulimallin” avulla, joka auttaa hahmottamaan eri toimijoiden suhteita yliopistoon.
Kovan ytimen muodostavat oma tutkimus- ja koulutusosaaminen. Ulommille kehille sijoittuvat tutkimuslaitosten, sairaaloiden, yritysten, ministeriöiden ja kansalaisjärjestöjen kaltaiset tahot sen mukaan, kuinka läheisessä suhteessa yliopistoon ne ovat.
Kun verkostot ovat selvillä, yliopisto ryhtyy jakamaan niiden kanssa ideoita ja osaamista omilla vahvuusalueillaan. Itä-Suomessa painopisteiksi ovat valikoituneet terveys, metsäbiotalous ja opettajankoulutus.
Vielä ekosysteemien rakentuminen on alkuvaiheessa, mutta uudenlaisesta vuorovaikutuksesta odotetaan monenlaisia hyötyjä. Niitä on eritelty tarkemmin tuoreessa artikkelissa (Tieteessä tapahtuu 1/2018), jonka Mönkkönen on kirjoittanut yhdessä Demos Helsingin tutkimusjohtajan Aleksi Neuvosen kanssa.
Kaksikko mainitsee ekosysteemien eduksi muun muassa sen, että ne tarjoavat tutkijoille paremmat mahdollisuudet hahmottaa yhteiskunnallisia haasteita ja ratkaisuja niihin. Muut systeemin jäsenet saavat puolestaan hyödynnettäväkseen jäsentynyttä tutkimustietoa ja asiantuntijaosaamista.
Jos aikaan saadaan näin myönteisiä vaikutuksia, minkä vuoksi ekosysteemejä ei ole rakennettu aikaisemmin? Mönkkösen mielestä suurimpana esteenä avoimuudelle ovat totutut ajattelumallimme. Ne ovat lineaarisia ja lokeroituneita ja ohjaavat jokaista keskittymään vain omaan tekemiseensä.
– Sen sijaan meidän pitäisi luoda sellaisia yhteistoiminnan alustoja, joilla osaaminen ja ideat siirtyvät vapaasti eri suuntiin.
Avoimen yhteiskunnan rakentaminen vaatii poliittista tahtoa
Kun avoimuus on otettu strategiaan mukaan, seuraava askel on luoda tutkijoille ja muille toimijoille tarpeelliset työkalut sen toteuttamiseen: tarjota esimerkiksi koulutusta ja välineitä, jotka helpottavat datan avaamista.
Lisäksi avoimuuteen voitaisiin kannustaa palkitsemalla. Tulevaisuudessa se voisi olla yksi tutkimuksen rahoittamisen kriteereistä, Mönkkönen toteaa.
– Sen lisäksi, että katsottaisiin julkaisuja ja siteerausindeksejä, katsottaisiin myös sitä, kuinka hyvin on avannut dataansa.
Tämä kuitenkin edellyttäisi isoja muutoksia myös rahoittajilta, eli esimerkiksi Suomen Akatemialta ja EU:n puiteohjelmilta. Mönkkösen mielestä onkin selvää, että yliopistot eivät voi edistää avoimuutta yksin.
– Ylimpänä tasona on yhteiskunnan avoimuus. Eikö se ole aika pitkälle poliittinenkin valinta?
Tällä hetkellä näyttää siltä, että asian eteenpäin viemiseen on vahva tahto niin Suomessa kuin EU:ssa. Konkreettisia toimia on tehty toistaiseksi vasta vähän, mutta Mönkkönen on luottavainen jatkon suhteen.
Haluaako Suomi edetä avoimuus vai tietosuoja edellä?
Yksi tulevaisuuden isoista haasteista on avoimuuden kulttuurin ja tietosuojan sovittaminen yhteen. EU:n tietosuoja-asetus tulee voimaan toukokuussa, ja siihen sisältyy muun muassa uusia henkilötietojen käsittelyä koskevia velvoitteita, jotka myös Suomen täytyy huomioida.
Kansallisestikin meidän on jatkossa pohdittava, haluammeko edistää asioita tietosuoja vai avoimuus edellä. Mönkkönen itse kannattaa jälkimmäistä ratkaisua – siitäkin huolimatta, että siinä on omat riskinsä ja ne voivat olla isojakin. Huolestuttavampi seikka olisi silti, jos avoin tiede hienoine mahdollisuuksineen jäisi kokonaan syntymättä. Siihen Suomella ja ihmiskunnalla ei Mönkkösen mielestä ole varaa.
– Mitä enemmän hautaamme dataa tietosuojan alle, sitä vähemmän saamme sitä käyttöön.
Avoimuuteen satsaamista puoltaa sekin, että Suomi on jo nyt Hollannin kanssa Euroopan edistyksellisimpiä maita avoimen tieteen saralla. Mönkkönen toivoo, että rooli säilytettäisiin myös jatkossa.
Parhaassa tapauksessa yhteiskuntamme olisi tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä avoimempi, jolloin myös maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen yhteisin voimin olisi helpompaa.
– Toivottavasti meillä on avoimet data-arkistot käytössä ja tiedettä tehdään paljon enemmän globaalin tiedeyhteisön tuottamana, Mönkkönen toteaa.
ÄÄNESSÄ TÄLLÄ KERTAA:
Jukka Mönkkönen
- Syntynyt Kuopiossa vuonna 1959.
- Koulutukseltaan farmasian tohtori ja biofarmasian professori.
- Tutkinut luuaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkeaineita ja lääkkeiden imeytymistä.
- Itä-Suomen yliopiston rehtori vuodesta 2015 lähtien.
- Edellisiä tehtäviä: Kuopion yliopiston farmaseuttisen tiedekunnan dekaani sekä
Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden dekaani ja akateeminen rehtori. - Sivistystyönantajien hallituksen puheenjohtaja 2016-2017.
- Erityiset kiinnostuksen kohteet: avoin tiede, yliopistojen vaikuttavuudesta käytävän
keskustelun monipuolistaminen ja tieteidenvälisyyden edistäminen. - Parasta rehtorin työssä: ”Monipuolisuus, saa tehdä työtä eri tieteenalojen
ja yhteiskunnan sektoreiden kanssa.” - UNIFIn hallituksen puheenjohtaja kaudella 2018–2019.
Teksti ja kuva: Anna Humalamäki