Toukokuussa 2009 yliopistoyhteisössä kuultiin historian lehtien havinaa. Helsingin yliopiston vanhan puolen luentosaliin oli kokoontunut 20 yliopiston sekä Maanpuolustuskorkeakoulun edustajaa allekirjoittamaan Suomen yliopistot – Finlands universitet Unifi ry:n perustamissopimusta.
Tie Unifi ry:n perustamiseksi oli vaiherikas. 1960-luvun yliopistomullistusten tuoksinassa perustettiin yliopistojen yhteistyöelimeksi Suomen korkeakoulujen rehtorien neuvosto. Muodollisesti neuvosto oli osa Helsingin yliopistoa eikä itsenäinen oikeushenkilö. Juridiikka ja todellisuus eivät ole kuitenkaan sama asia. Käytännössä koulutus- ja tutkimuspolitiikan toimijat tunnustivat neuvoston ja veikkaan, ettei neuvoston muodollinen asema ja toimivalta edes ollut kaikkien tiedossa. Tai ei siitä suurta ongelmaa tehty – yleensä.
Aloitin rehtorien neuvoston pääsihteerinä toukokuussa 2006. Keskustelu yliopistolain muuttamisesta ja yliopistojen hallinnollisen aseman uudistamisesta tilivirastoista oikeushenkilöiksi oli aloitettu ja myllerrysten vuodet olivat edessä, vaikka ei niistä tietenkään mitään vielä tiedetty. Tosin jo uudistuksen alkutaipaleella kävi selväksi, että yliopistojen määrä vähenisi fuusioiden myötä. Hauskana anekdoottina mainittakoon, että opetus- ja kulttuuriministeriö esitti Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosille 2008–2011 -asiakirjassa, että vuonna 2020 yliopistojen määrä olisi 15 ja ammattikorkeakouluja olisi enintään 18. Aika hyvin esitetty!
Vuosina 2006– 2009 koettiin niin yliopistoyhteisössä kuin rehtorien neuvostossakin monenlaisia tilanteita, kun rahaa ja valtaa yliopistoissa jaettiin uudelleen. Säätiömalli vai julkisoikeudellinen yliopisto? Huiput vs. tavikset? Mistä niitä hallituksen puheenjohtajia saadaan? Entä yliopistojen ulkopuolisia jäseniä hallituksiin? Ymmärtävätkö ulkopuoliset hallituksen jäsenet yliopistojen toiminnan pitkäjänteistä luonnetta? Pyritäänkö pikavoittoihin? Tuleeko yliopistoista yrityksiä? Viedäänkö valta yliopistoyhteisöltä? Onnistutaanko keräämään säätiöyliopiston edellyttämä pääoma? Entä pitäisikö julkisoikeudellisiakin yliopistoja pääomittaa? Riittääkö rahaa? Miten raha jaetaan? Kenelle kuuluvat kiinteistöt? Uudistuksen valmistelun laineet kävivät väliin korkealla, tuulet puhalsivat suunnasta jos toisestakin.
Kaiken uudistamisen, kehittämisen ja muutoksen keskellä rehtorien neuvosto pohti tulevaisuuttaan emeritus rehtori Jorma Sipilän johdolla. Yhdistyksen perustaminen oli lopulta ainoa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto, joka kulminoitui Unifin perustamiskokoukseen 19.5.2009. Vanhan rehtorien neuvoston päättäjäisiä vietettiin virallisesti loppusyksyllä 2009.
Jatkoin Unifin toiminnanjohtajana helmikuuhun 2014. Olen jäävi esittämään arvioita, miten Unifi on toiminnassaan onnistunut, mutta yksi asia on varma: Unifin perustaminen oli oikea ratkaisu. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että yliopistojen yhteistyöorganisaatiota tarvitaan ja sillä voi olla monentyyppisiä tehtäviä. Unifi täyttää virallisesti 10 vuotta, mutta todellisuudessa sillä on takanaan kunnioitettavat 50 vuotta. Nimi on vaihtunut, mutta toiminnan ydin on pysynyt hyvinkin samankaltaisena. Paljon onnea Unifille ja pitkää ikää!
Kirjoittaja on entinen neuvoston pääsihteeri ja Unifin toiminnanjohtaja (2006–2014), joka työskentelee nykyisin Suomen Akatemiassa Strateginen suunnittelu ja analyysi -vastuualueen johtajana.
Kuva: Suomen Akatemia