Uuden yliopistolain tulemisesta voimaan on kulunut nyt kymmenisen vuotta. Seurasin itse tiiviisti lain uudistamista, koska toimin tuolloin Lapin yliopiston rehtorina.
Muistan, kuinka ennestäänkin vilkas keskustelu yliopistoista sähköistyi eduskunnan käsitellessä opposition välikysymystä yliopistopolitiikasta toukokuussa 2008. Onko yliopistoista tulossa yksityisiä, kun niille tulevat omat pääomat? Miten tämä vaikuttaa tutkimuksen vapauteen?
Kysymykset pyörivät varmasti monien mielissä uudistuksen edetessä ja vielä sen jälkeenkin, kun yliopistojen pääomittamisen periaatteet oli linjattu.
Saako rahoittaja sitä mitä haluaa?
Historiallisesti yliopistojen pääomittaminen on ollut monivaiheinen prosessi. Alkujaan yliopistokoulutus oli puhdasta tilauskoulutusta, jossa opiskelijat maksoivat opetuksesta suoraan professorille.
Nykyinen yliopistolaitos syntyi 1100-luvulla kolmella taholla: Salernossa Etelä-Italiassa lääketieteen opetuksen järjestäytyessä jo 800-luvulta alkaen, Bolognassa juridiikan opetuksen ympärille ja Pariisissa teologian tutkimuksen halutessa autonomiaa suorasta kirkollisesta hallinnosta. Pariisin neljästä tiedekunnasta muodostuva yliopisto on ollut eurooppalaisen yliopistolaitoksen esikuva.
Keskiajalla katolinen kirkko oli akateemisen tutkimuksen tärkein rahoittaja. Samalla rahoittaja kaivoi omaa hautaansa.
Kalenterin tarkkuuteen pyrkivä taivaanmekaniikan tutkimus edisti maailmankuvan kopernikaanista kumousta ja paavillinen tiedeakateemikko Galileo Galilei vei Eurooppaa kohti uutta aikaa, jossa luonnontiede ohitti teologian. Yliopistojen humanistinen tutkimus ja antiikkiin kääntyvä renessanssi loivat lähtökohtia ja ilmapiiriä uskonpuhdistukselle.
1600-luvulla monet yliopistot olivat luonnontieteen alalla takapajuisia ja tieteen kärki siirtyi tiedeakatemioihin, jotka usein olivat hovien rahoittamia. Tieteellinen huippututkimus keskittyi myös suoraan kuninkaan hoveihin pois yliopistoista.
Esimerkiksi Voltaire työskenteli Fredrik Suuren suojeluksessa Potsdamin Sanssoucin linnassa. Isaac Newton oli siviiliammatiltaan rahapajan johtaja, ja Gottfried Leibniz myi palvelujaan eri ruhtinassuvuille nykypäivän konsulttien tavoin.
Valistuneiden itsevaltiaiden rahoittama tutkimus kaivoi sekin rahoittajiensa hautaa. Esimerkiksi Voltairen merkitys Ranskan vallankumouksen synnyssä on kiistaton.
Wilhelm von Humboldt oli laaja-alaisesti oppinut saksalainen diplomaatti, jonka Preussin kuningas kutsui opetusministeriksi tehtävänään rakentaa Berliiniin tulevaisuuden yliopisto. Yliopiston tehtävä oli kouluttaa kuuliaisia virkamiehiä tukemaan Preussin vahvistuvaa armeijavaltiota.
Yliopiston myöhemmän rehtorin Hegelin tuotanto oli kuitenkin lähtökohtana Karl Marxin kommunismille. Kommunismin kehittäminen ei ollut Preussin kuninkaan intresseissä, kun hän finanssisijoituksensa yliopistoon teki.
Suomessa Venäjän tsaari määräsi Turun Akatemian siirtymään suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin vuonna 1827. Keisarillinen Aleksanterin yliopisto Suomessa sai nimensä keisari Aleksanteri I:ltä. Suomessa yliopiston piirissä nousi kansallisuusaate ja toiminta, jossa Suomi nostettiin kansakuntien joukkoon, mikä ei ollut rahoittajan eli tsaarin intressi.
Uutta yliopistolakia ei ole vielä täysin hyödynnetty
Kuten katsaus historiaan osoittaa, tilauskoulutus ja tilaustutkimus eivät ole uusia ajatuksia yliopistolaitoksen historiassa. Usein tilaaja ja pääomittaja eivät ole kuitenkaan saaneet sitä mitä ovat tilanneet.
Kun siis uutta yliopistolakia tehtäessä Elinkeinoelämän keskusliitto halusi elinkeinoelämälle vahvemman sijan yliopistojen rahoituksessa, en uskonut, että se nytkään olisi merkinnyt uhkaa vapaalle tutkimukselle.
Oli minullakin silti lain uudistamiseen liittyviä huolia. Ne kohdistuivat retorisiin äänenpainoihin. Väitin tuolloin, että kansainväliseen kilpailukykyyn liittyvä sosiaalidarvinistinen retoriikka olisi ajoittain saanut piirteitä, jotka muistuttavat 1930-luvun puhetta kansojen kilpailukyvystä, elintilasta ja kuntoisuudesta. Olin huolineni pääasiallisesti väärässä.
Nyt 10 vuotta myöhemmin on helppo nähdä, että uusi yliopistolaki toi yliopistomaailmaan uudenlaista dynamiikkaa. Koska me ihmiset kuitenkin sopeudumme muutoksiin hitaasti, lain tarjoamia mahdollisuuksia ei ole vielä osattu täysin hyödyntää. Tulevat vuodet korjannevat tämänkin seikan.
Kirjoittaja on filosofi, professori ja Lapin yliopiston sekä Kuvataideakatemian entinen rehtori.