Suomalainen korkeakoulusektori on elänyt viime vuodet varsinaisia visioiden vuosia. Olemme kokoontuneet seminaareihin ja työpajoihin pohtimaan maailman ja yhteiskunnan tulevaisuutta, skenaarioita ja kehityssuuntia sekä työstämään korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visioita, tavoitteita ja tiekarttoja. Kaiken keskustelun keskiössä on ollut Suomen kansainvälinen kilpailukyky ja vetovoima. Yhteinen tahtotila on nyt muodostettu, mutta miten visioista tulee totta?
Kansainvälistyminen on ollut viime vuosina yksi suomalaisen korkeakoulusektorin kuumimmista puheenaiheista. Alkuvuodesta 2017 opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi linjaukset korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämiseksi. Samana vuonna myös Suomen Akatemia laati uudet kansainvälisen toiminnan suuntaviivansa. Loppuvuodesta saatiin valmiiksi vielä mittava korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö 2030 sekä myöhemmin sen tiekartta. Kaiken tämän lisäksi vuonna 2018 valmistuivat korkeakoulujen uudet rahoitusmallit.
Kansainvälisyyden kehittämisen parissa työskentelevät ovat osallistuneet näihin prosesseihin mielenkiinnolla. Erityisesti kv-linjausten valmisteluun latautui paljon odotuksia. Kriittisimmät esittivät huolensa, että jälleen kerran kansainvälistymisen tavoitteita laaditaan irrallaan muusta strategiatyöstä, ikään kuin kansainvälisyys olisi itsetarkoitus eikä läpäisevästi osa korkeakoulujen toimintaa. Toisaalta pohdittiin, hukkuisiko kansainvälisyyden kehittäminen muiden tavoitteiden sekaan ilman omaa strategiaansa. Eri näkökulmissa kuuluivat vahvasti korkeakoulujen erilaiset kansainvälistymisen asteet ja tavoitteet.
Nämä kansainvälistymisen kypsyysasteiden erot tulevat peilautumaan myös useissa korkeakouluissa jo käynnistyneeseen strategiatyöhön sekä tulevaan sopimuskauteen. Kun kansainvälisyyteen sidotut yksittäiset indikaattorit poistuvat korkeakoulujen rahoitusmalleista ja kansainvälisyyden kehittäminen sisältyy jatkossa mallien strategiarahoitusosuuteen, punnitaan korkeakoulujen tahtotila ja kyky kehittää kansainvälisyyttä oman profiilinsa ja tavoitteidensa kannalta parhaalla tavalla. On mielenkiintoista nähdä, miten korkeakoulut valitsevat kansainvälisen toimintansa painopisteet ja miten kansallisen tason visiot ja linjaukset sekä kansainvälisen korkeakoulutuksen globaalit kehitystrendit ja muutokset heijastuvat näihin valintoihin.
Laatu vetää puoleensa laatua
Nyt kun linjausten ja mallien toimeenpano on alkanut, voi huomata, että ne kaikki tähtäävät kutakuinkin yhteiseen maaliin. Keskeisiksi tavoitteiksi kansainvälisyyden osalta ovat tiivistyneet osaajien houkuttelu sekä suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kilpailukyvyn, vetovoimaisuuden ja vaikuttavuuden lisääminen. Mutta miten nämä tavoitteet saavutetaan?
Keskeisin koulutuksen ja tutkimuksen vetovoimaa ja kilpailukykyä lisäävä tekijä on niiden korkea laatu. Sitä voidaan ylläpitää ja kehittää vain vakaan ja ennakoitavan rahoituksen avulla. Pitkäjänteinen rahoituspolitiikka antaa korkeakouluille mahdollisuuden keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä lyhytnäköisen hankeperustaisen toiminnan sijaan.
Kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi Suomeen täytyy luoda myös toimiva järjestelmä sujuvoittamaan osaajien maahantuloa ja maahan jäämistä. Tämä edellyttää lainsäädännöllisten esteiden purkamista sekä käytäntöjen ja palvelujen sujuvoittamista. Erityisesti tarvitaan eri ministeriöiden, virastojen, korkeakoulujen sekä muiden toimijoiden välisen yhteistyön tehostamista sekä muutoksia oleskelulupalainsäädäntöön. Lisäksi on syytä tarkastella, minkälaisia mahdollisuuksia digitalisaatio ja pohjoismainen tai eurooppalainen yhteistyö tarjoavat osaajien maahantulon sujuvoittamiselle.
Tärkeää on myös panostaa maakuvamarkkinointiin. Käsitystä Suomesta turvallisena, dynaamisena ja eri taustoista tuleville osaajille kiinnostavana maana tulee vahvistaa. Pelkät korkeakoulujen omat panostukset tähän eivät riitä, vaan myös kansalliseen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen maakuvamarkkinointiin tarvitaan lisäresursseja, joilla Suomi nostetaan näkyvyydessä muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden tasolle. Osa näistä resursseita voidaan saada selkiyttämällä kansallisen tason toimijoiden yhteistyötä ja työnjakoa sekä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa.
Näkymättömät osaajat esiin
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 haastaa korkeakoulut mukaan rakentamaan Suomesta osaavimman työvoiman kotimaan. Tämä toteutuu kasvattamalla korkeakoulutettujen osuutta väestöstä, monipuolistamalla väyliä korkeakoulutukseen sekä kehittämällä jatkuvan oppimisen toimintamallia ja tarjontaa.
Lisäksi tarvitaan kansainvälisiä osaajia, jotka integroituvat jo opintojensa aikana yhteiskuntaan ja työelämään. Yhteiskunnallinen keskustelu on keskittynyt vahvasti ulkomailta rekrytoitaviin ja Suomeen juuri koulutus- tai tutkimusintressein saapuviin osaajiin. Harmillisen usein näkymättömiin jäävät ne kansainväliset osaajat, jotka jo ovat täällä: korkeakoulutetut ja korkeakoulukelpoiset maahan muuttaneet, jotka ovat saapuneet Suomeen muista syistä.
Viime vuosina on käynnistetty opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen turvin useita hankkeita, joilla näitä osaajia ohjataan korkeakoulutukseen ja työelämään. Hankeperustaisesta maahanmuuttajien korkeakoulutuksen kehittämisestä täytyy edetä suunnitelmallisesti kohti laajempaa korkeakoulutuksen rakenteisiinkin ulottuvaa uudistusta, joka vastaa yhteiskunnan ja väestörakenteen muutoksiin. Korkeakoulutettujen maahan muuttaneiden ohjauspalvelut tulee ulottaa kaikkiin korkeakouluihin ja jatkuvan oppimisen toimintamalli laajentaa koskemaan myös näitä kansainvälisiä osaajia.
Tulevalla hallituksella on nyt näytön paikka. Korkeakoulut tarvitsevat vahvan kumppanin toteuttamaan kunnianhimoisen visionsa. Tehdään yhdessä Suomesta maailman osaavimman työvoiman kotimaa.
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston kansainvälistymisen ja korkeakoulupolitiikan kehittämispäällikkö sekä Unifin kv-asioiden strategisen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja.