Aurinkoisena syysaamuna Maanpuolustuskorkeakoulun kampukselle marssii innokas joukko, jolla on edessään kunnianhimoinen tehtävä – hahmotella yliopistoille vuoteen 2030 ulottuvia kestävän kehityksen ja vastuullisuuden visioita sekä toimenpiteitä niiden toteuttamiseksi.
Kyse on yliopistojen yhteisestä keke-bootcampista. Santahaminassa 13.9. järjestettävään tapahtumaan on saapunut opiskelijoita ja professoreja sekä johdon ja hallinnon edustajia eri puolilta Suomea.
Yksi auditorion penkkirivissä istuvista työpajalaisista on Svenska handelshögskolanin tutkija Nikodemus Solitander. Päivittäisessä työssään logistiikan ja yhteiskuntavastuun parissa hän on lähes jatkuvasti tekemisissä kestävän kehityksen kanssa. Mutta mitä hän odottaa päivän työskentelyltä?
– Ehkä juuri sitä, että saa oppia toisilta, mitä he ihan konkreettisesti tekevät, Solitander pohtii.
Yhteiskunnan katse kohdistuu yliopistoihin
Päivän ohjelma alkaa MPKK:n rehtorin Jari Kallion tervetuliaispuheella. Kallio tuo esiin, että kiinnostus kestävään kehitykseen on viime vuosina lisääntynyt ja vihdoin on alettu ymmärtää, että emme voi vain tavoitella jatkuvaa kasvua.
– On tärkeää, että pyrimme määrittelemään yliopistojen roolin osana kestävää kehitystä, Kallio sanoo.
Myös Unifin keke-työryhmän puheenjohtaja, Helsingin yliopiston vararehtori Tom Böhling painottaa, että yhteiskunnan katse kohdistuu yliopistoihin. Niiltä odotetaan ratkaisuja ongelmiin – ja niinhän ne jo työskentelevätkin kestävän kehityksen edistämiseksi omilla vahvuusalueillaan, esimerkiksi tutkimalla ilmastoa ja kiertotaloutta tai kehittämällä energiaratkaisuja.
Unifin keke-ryhmä puolestaan lähestyy asiaa hieman toisesta näkökulmasta: Mitä voimme tehdä yhdessä ja mitä käytäntöjä voimme jakaa toistemme kanssa?
– Tänään teidän kannattaa ajatella villisti, Böhling ohjeistaa työpajan osallistujia.
Minkälaisen roolin yliopistot ottavat ekokatastrofien aikana?
Varsinaiseen bootcamp-työskentelyyn yleisön virittää BIOS-tutkimusyksikössä työskentelevä filosofi Tere Vadén. Hän muistuttaa kuulijoita perusfaktoista: ilmastonmuutos on käynnissä ja jatkuu riippumatta siitä, mitä teemme.
– Voimme vaikuttaa vain siihen, kuinka pahoiksi asiat menevät.
Ekokriisien ajalla Vadén nostaa yliopistojen tärkeiksi tehtäviksi monitieteisen tutkimuksen ja omille vahvuusalueille keskittymisen sekä sen pohjalta tehtävän yhteistyön. Sitäkin hän pitää tärkeänä, että akateeminen yhteisö osallistuu julkiseen keskusteluun.
Koko yhteiskunta – niin myös yliopistolaiset – on nyt vaikean pohdinnan edessä. Vadén huomauttaa, että talouskasvu sellaisena kuin sen tunnemme on tulossa tiensä päähän ja ihmiskunnan mittakaavassa sen varaan rakentunut sivilisaatio on kestänyt vain lyhyen aikaa. Olemme siis epäonnistuneet jatkuvuuden luomisessa. Miksi näin on päässyt tapahtumaan? Vadénin mukaan tässä suhteessa myös yliopistoyhteisön on tarkasteltava itseään kriittisesti.
Tulevaisuudessa joudumme ehkä myös kysymään itseltämme, mikä on ollut yliopistojen rooli ekologisten kriisien aikana: auttoivatko ne luomaan jatkuvuutta vai olivatko ne osaltaan mukana aiheuttamassa kriisiä?
Vadénin mukaan ekokatastrofit voikin nähdä eksistentiaalisena uhkana paitsi teollistuneelle yhteiskunnalle myös koko nykyisen kaltaiselle yliopistojärjestelmälle. Jos vuonna 2100 maapallolla elää vielä jonkinlainen sivilisaatio, haluaako se, että yliopistoja ylipäänsä on olemassa?
– Tämän kysymyksen haluan jättää teille pohdittavaksi, jotta en joudu valvomaan öitäni yksin, Vadén päättää esityksensä.
Työryhmissä luonnostellaan visioita
Alustusten jälkeen osallistujat jakautuvat kahdeksaan työryhmään, joiden tehtävä on laatia tahoillaan yliopistoille kestävyyden ja vastuullisuuden visio 2030 – ja tietysti myös konkreettiset toimet sen toteuttamiseksi. Siinä onkin tarpeeksi urakkaa yhdelle iltapäivälle!
Jokaisessa ryhmässä kynät sauhuavat ja ideoita syntyy. Kun esitykset valmistuvat, niissä on paljon yhteisiä elementtejä – kenties tärkeimpänä ajatus siitä, että yliopistot johtavat kestävää kehitystä omalla, rohkealla esimerkillään ja integroivat sen mukaiset tavoitteet kaikkeen toimintaansa.
Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia visioiden toteuttamiseksi syntyy kymmenittäin. Voisivatko kaikki yliopistot sitoutua olemaan hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä? Olisiko mahdollista sisällyttää kaikkiin tutkintoihin alakohtaiset kestävän kehityksen opinnot? Entä miten aiheesta pystyttäisiin viestimään rohkeasti – voitaisiinko luoda esimerkiksi ”Proffat sekaisin” -Youtube-kanava, joka tavoittaisi laajan katsojakunnan?
Myös uusia kannustimia tarvitaan. Voisiko keke-näkökulma olla mukana rahoitusmallissa? Pitäisikö yliopistoilla olla yhteisiä linjauksia kasvisruoan tarjoamisesta tai lentojen kompensoinnista? Entä miten voimat yhdistetään kaupunkien ja yritysten kanssa kestävän kehityksen edistämiseksi?
Päivän annista hyötyä Unifin keke-työryhmälle
Päivän päätteeksi jokainen joukko esittää omat ideansa muille. Unifin keke-työryhmän puheenjohtaja Tom Böhling iloitsee bootcampin hedelmistä. Hän kertoo olevansa erityisen tyytyväinen siihen, että osallistujat olivat aktiivisia ja kuuntelivat toisiaan. Yksi tärkeä tavoite kestävyystyössä on siis jo saavutettu: opiskelijat, opettajat, tutkijat, johtajat ja hallinnon työntekijät kokoontuivat yhdessä ratkaisemaan ongelmaa.
– Kun tapaan maanantaina rehtorikollegani, kerron, mitä olen oppinut täällä, Böhling toteaa tyytyväisenä.
Päivän päätteeksi kaikki ideat kootaan yhteen, ja bootcampin fasilitoinut Demos Helsinki tekee niistä koosteen. Unifin keke-työryhmä hyödyntää ajatuksia laatiessaan kestävyyden ja vastuullisuuden työsuunnitelmaansa, joka valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä.
Teksti ja kuvat: Anna Humalamäki