Maantieteilijänä minua kiehtovat löytöretket, tutkimusmatkat ja vanhat kartat: se, millainen kuva maailmasta satoja vuosia sitten oli ja miten manner mantereelta, alue alueelta kuvaa saatiin täydennettyä ja tarkennettua. Nykyään tarkkuus ja nopeus on aivan toista, on kaukokartoitus ja satelliitit sekä reaaliaikainen paikannus ja sen soveltamisen mahdollisuudet. Ihmiskunta on verkottunut toisiinsa miljoonin eri yhteyksin, ja välimatka on menettänyt merkityksensä.
Mutta samaan aikaan kun kuvamme fyysisen maailman yksityiskohdista on tarkentunut, kokonaiskuva ihmiskunnan maapallolle rakentamista järjestelmistä on hajaantunut. Asioiden vaikutuksia ja riippuvuuksia toisistaan ja niiden muodostamia systeemisiä kokonaisuuksia on yhä vaikeampi ymmärtää.
Minkälaista arkemme olisi ilman tiedettä?
Tiederahoituksen leikkausuhan yhteydessä on keskusteltu paljon tieteen ja eri tutkimusaiheiden arvosta ja sitä kautta välillisesti myös yliopiston tehtävästä ja perimmäisestä tarkoituksesta. Tieteen ja taiteen tekeminen ja tutkimus, siihen pohjautuva korkein koulutus, vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa ja sivistyneen kansakunnan rakentaminen ovat isoja tehtäviä – niin isoja, että niiden laajuutta kokonaisuutena on vaikea käsittää ja toisaalta niin arkipäiväisiä, ettei niitä tule ajatelleeksi. Kymmenet ja kymmenet valinnat, joita normaalin arkipäivän aikana teemme, ja tuotteet tai palvelut, joita päivittäin käytämme, pohjautuvat lopulta tieteeseen, tutkimukseen ja yliopisto-osaamiseen.
Jokapäiväisessä elämässämme näkyvät esimerkiksi viime vuosina nopeasti kehittyneet sähköautot ja akkutekniikka, kiertotalouden ratkaisut, mobiilimaksaminen ja karttapalvelut sekä etätyöskentelyn mahdollistavat yhteydet ja työkalut. Perustarpeitamme täyttävät myös turvallinen ruoka ja logistiikka sen saavuttamiseksi, terveyden edistämisen ja sairaanhoidon toimet, uudet lääkkeet ja hoitomuodot, lastemme kasvatus ja opetus koulutusjärjestelmässämme tai musiikki, taide ja kirjallisuus, joihin voimme työpäivän jälkeen syventyä palautuaksemme arjen rasituksista. Ne kaikki hyödyntävät tiedettä, tutkimusta ja yliopistokoulutusta. Vastaavia esimerkkejä voi keksiä vaikka kuinka monta.
Tutkijakoulutuksen lisäksi yliopistot vastaavat merkittävästä osasta esimerkiksi virkamiesten, suunnittelijoiden, asiantuntijoiden ja yritysten johtajien koulutusta sekä monien professioammattien, kuten lääkäreiden, farmaseuttien, sosiaalityöntekijöiden, pappien, psykologien, logopedien, arkkitehtien, juristien ja opettajien, koulutuksesta. Heidän korkeaa osaamistaan, asiantuntemustaan ja palveluitaan tarvitsemme joka päivä. Ilman tätä osaamista ei arkemme toimisi, yhteiskuntamme uudistuisi eikä hyvinvointimme kukoistaisi.
Yliopistokoulutus antaa erinomaiset eväät maailman tutkimiseen ja kehittämiseen
Kaiken hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja elämäämme helpottavien innovaatioiden syntymiseksi on loppujen lopuksi tarvittu syvää uteliaisuutta ennalta tuntemattomien asioiden selvittämiseen ja jo olemassa olevan kehittämiseen sekä vuosikymmenien kuluessa tapahtunutta perusteita rakentavaa tutkimustyötä – ja tämän uteliaisuuden, sivistyksen, tietämisen ja tutkimisen arvostuksen ja käytännön osaamisen siirtämistä uusille sukupolville.
Yliopistokoulutus perustuu ajankohtaisimpaan tieteeseen ja tutkimukseen, sillä tutkijat opettavat ja opettajat tutkivat. Samanaikaisesti kun opiskelijoita ohjataan oman tieteenalansa perusteisiin ja menetelmiin, heitä kannustetaan tutustumaan myös lähitieteisiin sekä aloja läpileikkaaviin kokonaisuuksiin. Yliopistossa koulutettu asiantuntija ei ole työelämässä pelkästään alansa substanssiosaaja, vaan hän on monipuolinen kokonaisuuksien ymmärtäjä, jolla on laaja yleissivistys ja uuden löytämiseen ja olemassa olevan kehittämiseen ohjaava uteliaisuus ja rohkeus sekä halu toimia yhteiskunnan hyödyksi.
Yhdessä voimme varmistaa, että uutta tietoa karttuu ja yhteiskunta toimii myös tulevaisuudessa
Uteliaiden, rohkeiden, tavoitteellisten ja osaavien ihmisten lisäksi löytöretkeilijöidenkin aikana tarvittiin uusien alueiden löytämiseksi rahoittajia: kuninkaita, tieteellisiä seuroja ja vauraita yksityishenkilöitä, jotka jakoivat samat arvot. Hallitsijoiden valtapyrkimykset ja porvariston halu laajentaa kauppamahdollisuuksiaan toimivat rahoituksen ajureina.
Tieteen, tutkimuksen ja siihen perustuvan koulutuksen rahoitus muodostuu nykyäänkin useista virroista, mutta tärkeintä toki on julkinen rahoitus. Edelleenkin pyrkimyksinä ovat globaaliin kilpailuun vastaaminen ja uusien innovaatioiden kehittäminen sekä niistä saatavan taloudellisen hyödyn maksimointi. Koska nykyisin elämme korkean osaamisen ja hyvinvoinnin yhteiskunnassa, arvoja sinänsä ovat myös läpi väestön jaettu sivistys ja laadukas koulutus, jotta kaikilla olisi mahdollisuus löytää tehtävänsä ja paikkansa yhteiskunnassa ja toimia sen hyödyksi aktiivisena kansalaisena. Vain nämä pyrkimykset yhdistämällä voimme tulevaisuudessakin nauttia hyvinvoinnista, yhteiskuntarauhasta ja tehdä uusia aluevaltauksia – enää ne eivät ole uusia mantereita tai valkeita alueita kartoilla, mutta toisenlaisia tutkimusmatkoja riittää vielä tehtäväksi.
Kirjoittaja on maantieteestä ja korkeakoulutuksen tulevaisuudesta kiinnostunut Unifin erityisasiantuntija, joka vapaa-ajallaan toteuttaa löytöretkiä sienimetsässä.
