Hyppää sisältöön

Yliopistojen taloudelliset vaikutukset

,

Suomen yliopistot UNIFI ry:n koordinoimassa hankkeessa arvioitiin suomalaisten yliopistojen taloudellisia vaikutuksia. Arvioinnin tavoitteena on luoda kuva siitä, mikä on suomalaisten yliopistojen yhteiskunnalle tuottama arvonlisä.

Arvioinnin toteutti skotlantilainen BiGGAR Economics Ltd., joka on tehnyt vastaavia arviointeja aiemmin Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Hanke toteutettiin yhteistyössä Akavan, Elinkeinoelämän keskusliiton, Sivistystyönantajien, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen yliopistot UNIFI:n kanssa. Arviointiin osallistuivat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot ja se toteutettiin kevään 2017 aikana.

Raportti julkaistiin tiistaina 13.6.2017.

Seuraa keskustelua twitterissä: #yliopisto #vaikuttavuus

Julkaisutilaisuuden tallenne

Julkaisutilaisuuden ohjelma

Julkaisutiedote

Jaa:

Lisää hankkeita

Valtakunnallinen yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2022-2025

Yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishanke aloitettiin keväällä 2022 Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin koulutusvararehtoreiden aloitteesta. Hankkeessa ovat mukana kaikki Suomen yliopistot ja sitä tukee...

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja vuorovaikutus, jatkotoimet

Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry toteuttivat alkuvuoden 2016 aikana hankkeen korkeakoulujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja vuorovaikutuksesta. Hankkeesta julkaistiin...

Yritysyhteistyön vaikuttavuus

Unifilla, Arenella ja Suomen Yrittäjillä on ollut käynnissä yhteinen Yritysyhteistyön vaikuttavuus -hanke, jossa on tehty selvitys pk-yritysten ja korkeakoulujen yhteistyöstä. Lisäksi hankkeessa...