Yliopistot ovat jäseniä useissa erilaisissa verkostoissa ja järjestöissä. European University Association (EUA) kokoaa yhteen lähes kaikki eurooppalaiset yliopistot, kun taas vaikkapa The League of European Research Universities (LERU) on parinkymmenen huippuyliopiston yhteenliittymä. Tällaisten organisaatioiden välisten verkostojen voima on niiden vuoropuhelussa Euroopan komission ja muiden päättäjien kanssa.
Yksittäinen yliopisto ei pysty vaikuttamaan samalla tavalla kuin verkosto. Yliopistokenttää jaetaan nyt muutamilla hakukierroksilla myös niihin, jotka kuuluvat European University Initiatives -verkostoihin ja niihin, jotka eivät kuulu. Vielä ei ole varmuutta siitä, kuinka tämä vaikuttaa esimerkiksi Horizon-rahoituksen saantiin, mutta olisi outoa, jos ei vaikuttaisi.
Rehtoreiden yhteiset Brysselin-vierailut tarjoavat mahdollisuuden korkean tason tapaamisiin
Aina ei tarvita muodollista verkostoa, vaan yhdessä tekemistä. Hyvänä esimerkkinä tästä oli Pohjoismaisten yliopistojen rehtoreiden vierailu Brysselissä syyskuussa 2019. Delegaatioomme kuului yli viidenkymmenen yliopiston johtoa. Yksittäiselle ovelle kolkuttelijalle tuskin avautuu tilaisuutta keskustella R&D komissaari Carlos Moedasin, DG R&D:n pääjohtajan Jean-Eric Paquet’n tai Eurooppa-neuvoston pääsihteeri Jeppe Tranholm-Mikkelsenin kanssa, mutta nyt he ja monet muut päättäjät ottivat ”joukkomme” vastaan. Harmillisesti Suomen yliopistojen rehtorit oli kutsuttu samaan aikaan kansalliseen kokoukseen, joten Suomesta osallistui lähinnä vararehtoreita. Toivottavasti ensi kerralla tilaisuuksien koordinointi toimii tältä osin paremmin.
Mitä tällaisista tapaamisista jää käteen? Olen leikilläni verrannut tieteellisiä ja hallinnollisia kokouksia siten, että tieteelliset konferenssit ovat minulle tutkijana joko hyödyllisiä tai harmittomia, mutta hallinnolliset kokoukset ovat harmittomia, jos niihin osallistuu, mutta haitallisia niille jotka jäävät ulkopuolelle. Siten Brysselin delegaatioidenkaan suoraa vaikutusta on vaikea todentaa, mutta jos emme kävisi Brysselissä, niin joku muu delegaatio keskustelisi siellä päättäjien kanssa. Siten leikilläni heittämä toteamus ei kovin kaukana totuudesta olekaan. 😉
Tiedeakatemioiden verkostot toimittavat suosituksiaan komissioon
Kun siirrytään yleisvaikuttamisesta tietyn tieteenalan kysymyksiin, niin paras reitti lienee tiedeakatemioiden kautta. Komissio on tällä hetkellä järjestäytymässä ja tulevaisuuden tiedeneuvonnan kanavat ovat usvan peitossa, mutta toistaiseksi Science Advice Mechanism (SAM) on olemassa. Käytännössä se toimii SAPEA-projektina (Science Advice for Policy by European Academies), joka rahoittaa selvityksien laatimista.
Euroopassa on eri tieteenalojen tiedeakatemioiden verkostoja. Itse olen mukana teknillisten tieteiden akatemioiden verkostossa Euro-CASE. Sen viimeaikaiset selvitykset ovat koskettaneet muun muassa hiilidioksidin talteenottoa ja käyttöä (CCU) ja mikromuovien joutumista luontoon. Muut tieteenalat toimittavat vastaavasti suosituksiaan komissioon SAPEA:n rahoituksella. Monitieteisissä kysymyksissä useampi tiedeakatemioiden verkosto tekee yhteistyötä. Suomen osallistumisia koordinoi Council of Finnish Academies (CoFA).
Vahvat tutkijaverkostot pystyvät laatimaan hyviä Horizon-hakemuksia
Kaikki nämä edellä mainitut ovat kovin kaukana yksittäisen tutkijan arjesta. Eurooppalaisten tutkijaverkostojen merkittävin rahoittaja on European Cooperation in Science and Technology (COST). COST:n rahoittamat verkostot lienevät ainoat, joihin rahoituspäätöksen jälkeen voi liittyä riippumatta siitä ketkä laativat hakemuksen. Nämä verkostot poikkeavat myös siten Horizon-hankkeista, ettei COST:lla ole mihinkään teemaan tai tieteenalaan liittyviä hakuja, vaan aiheet kumpuavat ”bottom-up” tutkijapiireistä. Myöskään yksittäisen tutkijan tieteelliset ansiot eivät ratkaise COST:n rahoituspäätöksiä, vaan evaluointi tehdään ”sokkona”. Vain hakemuksen tieteellinen laatu, ehdotetun verkoston laatu ja sopivuus aiheeseen, verkoston tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä hankkeen implementointi arvioidaan.
Ja tosiaankin sen jälkeen, kun COST on valinnut rahoitettavat verkostot, niihin voi liittyä uusia jäseniä ensimmäisen vuoden aikana ilmoittautumalla. Jos haluaa päästä verkoston johtoryhmään (Management Committee), niin kukin COST:n jäsenvaltio ehdottaa nämä henkilöt. Olen välillä kuullut kritiikkiä sen suhteen, että COST rahoittaa verkostoja kovin vaatimattomasti eikä sillä rahalla tehdä tutkimusta, vaan järjestetään kesäkouluja ja tutkijavierailuja. Joo, totta, isommat rahat tulevat puiteohjelmista, mutta on syytä muistaa, että hyvät Horizon-hakemukset tulevat vahvoilta verkostoilta.
Kun olemme seuranneet COST-verkostojen menestymistä H2020-hauissa, niin ne ovat lähes kolminkertaisesti menestyksekkäämpiä kuin muut hakijat. Verkostoissa on voimaa!
Kirjoittaja on LUT-yliopiston vararehtori (tutkimus ja innovaatiot) sekä COST:n tieteellisen komitean puheenjohtaja ja Euro-CASE:n hallituksen jäsen.
Kirjoittajan kuva: Teemu Leinonen / LUT