Turun yliopisto on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoden 2025 loppuun mennessä, ja monet korkeakoulut sekä julkiset toimijat tavoittelevat samaa 2020-luvun aikana. Tavoite on erittäin kunnianhimoinen ja koskettaa kaikkia yliopistoyhteisön jäseniä. Tärkeä lähtökohta on nykyisen hiilijalanjäljen arviointi, ja johtamani työryhmä on syksyn 2019 aikana tehnyt alustavan laskelman Turun yliopiston osalta. Tämä työ on ollut sekä haastavaa mutta myös erittäin antoisaa.
Lähtökohtana työryhmän perustamiselle oli näkemys, että niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan joukosta löytyy merkittävää osaamista, jota tulisi hyödyntää ja samalla kehittää. Pyysimme mukaan myös Suomen yliopistokiinteistöjen (SYK) ja Turun Teknologiakiinteistöjen edustajat, koska oli selvää, että kiinteistöillä on merkittävä osuus laskennassa. Hiilineutraalisuus on myös näille kumppaneillemme tärkeä tavoite, ja pääsimme hyötymään SYK:in jo tekemästä laajasta työstä oman toimintansa arvioinnin ja kehittämisen osalta.
Työssämme tunnistimme kaksi oleellista osiota: Tunnistetaan, mistä tekijöistä hiilijalanjälki koostuu, ja miten näiden määrällinen rooli eli hiilidioksiditonnit arvioidaan. Laskennan tarkkuudesta todettiin, että kokonaiskuvan kannalta on turha mennä jonkin tekijän kohdalla pikkutarkkaan laskentaan, jos toisessa kohdassa joudutaan tekemään lähinnä karkeita arvioita. Oma lukunsa on elinkaariajattelun ja vuosittaisen jalanjäljen sovittaminen yhteen – linjausten olisi hyvä olla yhdenmukaisia osiosta toiseen.
Kiinteistöillä ja työhön liittyvillä matkoilla suuri vaikutus
Mitä siis tekemämme arvio kertoo? Turun yliopiston vuosittaiseksi hiilijalanjäljeksi saimme 28 200 hiilidioksiditonnia (tCO2ekv). Tarkemmat luvut on kerrottu yliopiston äskettäisessä tiedotteessa asiasta, ja laskenta hyödynsi enimmäkseen vuoden 2018 tietoja. Tuohon lukuun olemme sisällyttäneet arvion henkilökunnan matkoista työpaikalle sekä koko yhteisömme lounasruokailut – tämä on esimerkki haastavasta rajanvedosta yliopiston ja yksilön vastuun välillä ja toisaalta opiskelijoiden ja henkilökunnan roolien välillä.
Merkittävimmät tekijät ovat kiinteistöt (8840 tCO2ekv) ja työasiamatkat (7290 tCO2ekv). Julkisuudessa on keskusteltu paljon lentämisen vaikutuksesta, ja sen osuus työasiamatkoissa oli 85 %. Muut liikkumisen tavat ja hotelliyöpymiset muodostavat loput 15 %. Rajauksista todettakoon, että mukana ovat vain yliopiston kautta kustannetut matkat. Päätimme, että muiden toimijoiden, kuten kohdemaan isäntätahojen, maksamat matkat kuuluvat näiden tahojen omaan hiilijalanjälkeen. Juuri tällaisten rajausten määrittelyssä ryhmämme teki paljon valintoja, joita voi ja pitääkin tarkastella myös kriittisesti.
Yllätyksiäkin työhön mahtui mukaan. Kiinteistöissämme on jo hiilineutraalit sähkösopimukset, joten niin kiinteistöjen kuin niissä olevien laitteiden sähkönkulutuksen rooli jäi jo lähtökohtaisesti pois tarkastelusta. Mutta sen sijaan keskustelimme siitä, miten luotettavaa on sähköntoimittajien lupaama energian ”vihreys”? Sama kysymys nousee esiin, jos seuraavaksi siirrymme hiilineutraaliin kaukolämpöön. Saammeko todella mitä tilaamme vai ostammeko vain keinotekoista hyvää mieltä?
Toinen yllätys tuli lentomatkoista. Matkatoimistolta saamamme luvut olivat samaa suuruusluokkaa ja peräti hieman isommat kuin Helsingin yliopiston ilmoittamat vastaavat luvut. Lentomatkojen hiilijalanjälki kytkeytyy julkisessa keskustelussa vahvasti myös niiden kompensointiin, johon on tarjolla kirjava joukko toimintatapoja. Matkatoimistot, lentoyhtiöt sekä muut toimijat tarjoavat omalta osaltaan mahdollisuutta kompensointiin. Tämä moninaisuus on ongelma erilaisten yliopistotason ratkaisujen tekemisessä – riskinä on moninkertainen kompensaatio. Kuvaan astuu myös täydentävän rahoituksen rooli: millaisia ratkaisuja rahoittajat saattavat edellyttää tai toisaalta rajata pois?
Liikennöinti Turun lentokentältä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Tuskin yliopistolaisten aktiivisuus on sen takana, mutta alueen vahva halu oman lentokentän kehittämiseen asettaa haasteen, kun pohdimme keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseen. Voimmeko ohjeistaa väkeämme siihen, että Turku–Helsinki-pyrähdyksiä pitää välttää? Lisäksi junayhteys Turusta Helsinkiin on epäluotettava, ja siten henkilökunta matkaisi Helsinki-Vantaalle luultavasti omalla autolla.
Seuraavaksi vuorossa hiilijalanjäljen pienentäminen
Muita tunnistettuja ja suuruudeltaan merkittäviä tekijöitä hiilijalanjäljessä olivat ruokailut, tutkimuslaitteet, kemikaalit ja laboratoriotarvikkeet. Muut hankinnat (ml. IT-laitteet), siivous, jätteet ja logistiikka sekä työmatkaliikenne (työ–koti) jäivät yhteen lasketusti noin kuuteen prosenttiin. Jouduimme tekemään paljon arvioita, mutta näillä näkymin keskiöön hiilijalanjäljessä nousevat kiinteistöt, matkustus työtehtävissä, ruokailut sekä tutkimuksen tarpeet (laitteet ja materiaalit).
Laskennassa on myös mahdollisuuksien mukaan pyritty huomioimaan elinkaariajattelua. Kiinteistöjen osalta tässä auttaa Turun yliopiston suuri koko. SYK on arvioinut niin kiinteistöjen käytölle, korjaukselle kuin uudisrakentamiselle vuosittaisen hiilijalanjäljen. Koska yliopistoamme varten on koko ajan käynnissä rakentamista, niin karkeasti ajatellen vuosittaiset rakentamisen hiilitonnit huomioivat keskimäärin koko rakennuskannan elinkaarta.
Seuraavat askeleet ovat laskennan jatkuva tarkistaminen, hiilijalanjälkeä pienentävät toimenpiteet ja mahdolliset kompensaatiot. On aika selvää, että ilman jonkinlaista kompensaatiota emme saavuta täyttä hiilineutraalisuutta. Tarjolla on monenlaisia palveluita tämän suhteen. Mutta asioita voi tehdä itsekin. Turun yliopisto on käynnistänyt Namibiassa kokeilun, jolla selvitetään suolan erottelua merivedestä aurinkoenergialla ja saadun veden hyödyntämistä metsänkasvatuksessa. Tämä on myös tutkimuksellinen haaste, ja siinä voimme hyödyntää monialaisen yliopiston osaamista ekologiasta tekniikkaan.
Kirjoittaja on Turun yliopiston vararehtori, joka vastaa tutkimuksesta ja sen edellytysten kehittämisestä.