Pian tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun uusi yliopistolaki astui voimaan. Vuoden 2010 uudistus toi tullessaan isoja muutoksia: rehtorista tehtiin ”toimitusjohtaja” ja hallitusten roolia strategisina päätöksentekijöinä vahvistettiin. Julkisoikeudellisissa yliopistoissa hallitusjäsenistä vähintään 40 prosenttia piti valita yhteisön ulkopuolelta, kun taas säätiöyliopistoissa osa jäsenistä tuli nimetä perustajien ehdokkaista. Miten nämä muutokset ovat näkyneet yliopistojen johtamisessa?
– Nyt voisi olla hyvä aika käydä arvioivaa keskustelua siitä, minkälaisia kokemuksia yliopistoilla on hallitusten työskentelystä, ehdottaa Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso.
Jonkin verran aiheesta on jo kerätty tietoa: syyskuussa julkistettiin korkeakoulu-uudistusten vaikutuksia arvioiva Owal Groupin selvitys, jota varten oli haastateltu hallitusten jäseniä. Laakson mielestä seuraava askel voisi olla avoin keskustelutilaisuus, jossa hallitustyöskentelyä pohdittaisiin laajemmin.
Ideana olisi kerätä kokemuksia ja jakaa hyviä käytäntöjä vaikkapa kuulemalla jo tehtävänsä jättäneitä hallitusten jäseniä.
– Voisi siinä tietysti olla joku ulkopuolinen kommentaattorikin, joka tenttaisi rehtoreita ja hallitusten puheenjohtajia, Laakso toteaa.
Erilaisetkin käytännöt voivat olla perusteltuja
Huomionarvoista on, että yliopistojen hallitukset eivät ole kokoonpanoiltaan samanlaisia: Jyväskylässä jäseniä on seitsemän, Helsingissä puolestaan 13. Säätiöyliopistoista Aallon ja TTY:n hallitukset on koottu ulkopuolisista, kun taas julkisoikeudellisissa yliopistoissa mukana on myös sisäisiä jäseniä. Tampereen uuden säätiöyliopiston hallituksessa sisäisiä jäseniä on yksi.
Laakson mielestä hallitusten erilaisuus on ymmärrettävää, sillä myös niiden toimintatavat eroavat toisistaan.
– Ei niitä välttämättä tarvitse yhdenmukaistaa.
Yhteistä keskustelua voitaisiin kuitenkin käydä ulkopuolisten jäsenten roolista ja asiantuntemuksesta. Hallituksissa istuu tällä hetkellä muun muassa liike-elämän edustajia, emeritoja ja emerituksia sekä hallitusammattilaisia. Ovatko ulkopuoliset tuoneet mukanaan kansainvälistä ja taloudellista osaamista? Miten he ovat lisänneet yhteiskunnallista vuorovaikutusta? Mitä muita hyötyjä heidän osallistumisellaan tavoitellaan?
– Vertailukohtana tulevat mieleen esimerkiksi yksityiset amerikkalaiset yliopistot, joissa tie hallituksiin avautuu usein merkittävien lahjoitusten kautta, Laakso sanoo.
Siitä hän ei ole varma, ovatko ulkopuoliset jäsenet Suomessa nähneet varainkeruuta omaksi tehtäväkseen. Asiaa olisi kuitenkin kiinnostavaa selvittää.
– Hallitukset totta kai kantavat huolta yliopiston taloudesta, mutta ehkä enemmän operatiivista johtoa sparraavina ja valvovina eliminä kuin toimijoina, jotka aktiivisesti käyttäisivät verkostojaan yliopistojen rahoittamiseksi.
Keskustelu hallitusten kokoonpanoista ja rooleista olisi tervetullutta
Minkälainen sitten olisi rehtorin näkökulmasta hyvä hallitus? Laakson mielestä sellainen, joka pystyy tukemaan ja haastamaan operatiivista johtoa. Hallituksen pitää pystyä myös ottamaan kantaa asioihin.
– Siellä täytyy olla yhdessä jaettu näkemys yliopiston kehittämisestä ja strategiasta.
Oman kokemuksensa perusteella Laakso sanoo olevansa ehdottomasti sitä mieltä, että ulkopuolisten jäsenten osallistuminen hallitustyöskentelyyn on hyödyllistä. Jos he ovat valmiita perehtymään yliopiston toimintaan, heillä voi olla paljonkin annettavaa.
Kokonaan ulkopuolisista koostuvaa ja siinä mielessä riippumatonta hallitusta Laakso ei pidä parhaana vaihtoehtona, koska sen vuorovaikutus yhteisön kanssa saattaa jäädä ohueksi.
– Riippumattomuus voi merkitä sitä, että hallituksella ei ole välitöntä tietoa yliopiston toiminnasta. Silloin se on täysin riippuvainen asioiden esittelystä, eli rehtorista ja hallintojohdosta.
Hallitusjäsenten omat arviot osaamisestaan näyttäisivät kuitenkin olevan myönteisiä: Owal Groupin kyselyssä suurin osa heistä katsoi, että jäsenten asiantuntemus korkeakoulujen tehtävistä ja toimialasta on hyvä. Sen sijaan talouden, yrityselämän ja kansainvälisyyden osaamiseen kaivattiin vahvistusta.
Voitaisiinko nimitysten sykliä muuttaa?
Selvitys nostaa esiin joitakin lakiuudistuksen synnyttämiä pulmia: vaaleilla valitun kollegion rooli on jäänyt paikoitellen epäselväksi, ja toimivallan keskittyminen johtajille on etäännyttänyt yliopistolaisia päätöksenteosta. Laakso ajatteleekin, että kokemuksia vuorovaikutuksen toteutumisesta olisi hyvä jakaa.
– Millä tavalla hallitukset ovat käyneet keskustelua koko yliopistoyhteisön kanssa?
Olen itse ehdottanut, että aivan kuten ammattikorkeakouluissakin, myös yliopistoissa hallitus nimitettäisiin vuodeksi kerrallaan.
Yhtenä vuorovaikutuksen keinona hän näkee tapaamiset dekaanien ja vaaleilla valittujen toimielinten kanssa. Apua voisi olla siitäkin, että jäsenet vaihtuisivat portaittain, kuten säätiöyliopistoissa ja muutamissa julkisoikeudellisissa yliopistoissa jo tapahtuu. Tällöin myös yliopiston tuntemus säilyisi joukossa paremmin.
– Olen itse ehdottanut, että aivan kuten ammattikorkeakouluissakin, myös yliopistoissa hallitus nimitettäisiin vuodeksi kerrallaan. Sovittaisiin, että jäsenten kaudet olisivat vaikkapa 3–6 vuoden mittaisia, mutta kaikkien nimitykset vahvistettaisiin vuosittain, Laakso sanoo.
Sellaisessa mallissa vastuuvelvollisuus yliopistoyhteisölle toteutuisi paremmin, mikä lisäisi vuorovaikutusta. Laakson mukaan nykyiset käytännöt ovat poikineet erikoisiakin keskusteluja siitä, miten vaaleilla valittu kollegiaalinen elin, joka nimittää hallituksen, voi sen erottaa – vai voiko ollenkaan.
– Yliopistolain antama tehtävä myöntää hallituksen jäsenille vastuuvapaus tilinpäätöksen vahvistamisen yhteydessä tuskin on tällaiseen tarkoitukseen sovelias valtaoikeus.
Nimityssyklin muuttaminen mahdollistaisi myös sen, että jäsenet pystyisivät luopumaan tehtävästään kesken kautensa ilman erillistä eroilmoitusta. Vuoden päättyessä voisi vain todeta, että ei ole enää käytettävissä. Laakso uskoo, että kiinnostus hallituspaikkoja kohtaan lisääntyisi, jos pesti ei olisi liian sitova.
– Vuosittainen nimittäminen saattaisi madaltaa kynnystä hyvien jäsenten saamiseksi.
Äänessä tällä kertaa: Liisa Laakso
- Syntynyt Rovaniemellä vuonna 1961.
- Koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori.
- Tutkinut tieteellisellä urallaan muun muassa Afrikan demokratisoitumista sekä EU:n ja Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka ja kriisinhallintaa.
- Toiminut Jyväskylän yliopistossa kansainvälisen kehitystyön professorina ja Helsingin yliopistossa maailmanpolitiikan professorina ja valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina.
- Tampereen yliopiston rehtori vuodesta 2016 lähtien vuoden 2018 loppuun.
- Luottamustoimina mm. jäsenyys UNIFIn hallituksessa, tutkimus- ja innovaationeuvostossa sekä Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomiteassa.
- Erityiset kiinnostuksen kohteet: taidenäyttelyt ja kuvataide kansanperinteestä valoteoksiin.
- Parasta rehtorin työssä: ”Valmistujaisjuhlat sekä kahvituokiot uusien professoreiden kanssa.”
Teksti ja kuva: Anna Humalamäki