Hyppää sisältöön

Yliopistot valmistautuvat järjestämään valintakokeet kampuksilla

 | Tiedotteet ja uutiset

Hakijat saavat 16.3. mennessä tiedon siitä, miten valintakokeet toteutetaan.

Yliopistot ovat jatkaneet vuoden 2021 opiskelijavalintojen valmistelua ottaen huomioon vallitsevan koronavirustilanteen. Tavoitteena on, että kevään ja kesän valintakokeet järjestetään kampuksilla tai muissa fyysisissä tiloissa. Kokeet ovat valvottuja, ja niissä noudatetaan tarkkoja turvajärjestelyjä.

Yliopistot ovat myös linjanneet, että valintaperusteisiin ei tehdä muutoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että todistuksilla ja kokeilla valittavien opiskelijoiden kiintiöt säilyvät koronatilanteen kehityksestä riippumatta ennallaan.

Vaikka kokeet pyritään järjestämään kampuksilla ja muissa fyysisissä tiloissa, yliopistot varautuvat myös siihen, että koronatilanne pahenisi oleellisesti ja viranomaismääräykset estäisivät fyysistä läsnäoloa vaativien koetilaisuuksien järjestämisen.

Hakijat saavat tiedon kokeiden toteutustavoista ennen hakuajan alkamista, viimeistään 16.3.2021.

– Hakijat voivat olla levollisin mielin ja luottaa siihen, että heille kerrotaan viimeistään maaliskuun puolivälissä kaikki hakuprosessin kannalta oleelliset tiedot: miten opiskelijat valitaan eri kohteisiin ja miten pandemiatilanne mahdollisesti vaikuttaa valintakokeiden järjestämiseen. Valmistelussa otetaan huomioon tarkasti opiskelijavalintojen turvallisuus ja hakijoiden oikeusturva, toteaa Unifin opetusvararehtorien puheenjohtaja Petri Suomala.

Lisätietoja:

Petri Suomala
Opetusvararehtorikokousten puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
puh. +358 40 591 8044

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Kasvun ja kilpailukyvyn vahvistaminen vaatii panostuksia osaamiseen

Puoliväliriihestä tarvitaan linjauksia Suomen koulutus- ja osaamistason nostamiseksi ja uutta luovan tutkimuksen vahvistamiseksi. Näin luodaan perustaa vaikuttavalle TKI-toiminnalle ja kasvatetaan työn...

 | Tiedotteet ja uutiset

EU:n 10. puiteohjelma (FP10) tulee säilyttää itsenäisenä ja ensisijaisesti tieteen ja tutkimuksen ohjaamana  

Eurooppa tarvitsee pitkäjänteisen ja budjetiltaan kunnianhimoisen tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman, joka perustuu korkeaan laatuun ja huippuosaamiseen.   Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry...

 | Tiedotteet ja uutiset

Visio 2040: Investoinnit inhimilliseen pääomaan rakentavat menestyvää Suomea ja luovat tulevaisuususkoa

Suomi tarvitsee vahvan yhteisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision kohti vuotta 2040. Tarvitsemme laajapohjaista kansallista sitoutumista ja investointeja koulutustason nostoon, uutta luovan...