Hyppää sisältöön

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei tue Suomen TKI-tavoitteita

 | Tiedotteet ja uutiset

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry esittää huolensa valtiovarainministeriön julkaiseman  talousarvioesityksen pitkän tähtäimen vaikutuksista Suomen TKI-toimintaan ja osaamistasoon. VM:n budjettiehdotus sisältää T&K-rahoituslain mukaisen lisäyksen noin 260 miljoonaa euroa. T&K-rahoituksen kohdennusta tulee kuitenkin tarkentaa, jotta se noudattaa parlamentaarisen TKI-rahoituksen suunnitelman periaatteita ja hallitusohjelman linjauksia. Myös osaamistason nostoon tarvittavan koulutustoiminnan rahoitus tulee turvata v. 2024 ja pitkällä tähtäimellä.

On positiivista, että budjetin lähtökohta on T&K-rahoituslain mukainen valtion T&K-rahoituksen lisäys, noin 260 MEUR. Näyttää kuitenkin siltä, että pitkäjänteinen tieteellinen tutkimus ja siihen liittyvä tohtorikoulutus olisi saamassa lisäpanostuksista vain rippeet, ja rahoitus tulisi kohdentumaan lähinnä yrityksille. Toteutuessaan tämä ehdotus vesittäisi Suomen mahdollisuudet nostaa osaamisen, tieteen ja teknologian tasoa ja siten koko Suomen kykyä menestyä kansainvälisessä kilpailussa. Näin kohdennettu T&K-lisärahoitus ei tule nostamaan Suomen TKI-toimintaa tasolle, jota kansainvälisten investointien houkutteleminen Suomeen vaatii.

Unifi korostaa, että lisärahoituksen kohdentamisessa tulee noudattaa parlamentaarisesti sovittuja TKI-linjauksia ja periaatteita sekä hallitusohjelman kirjauksia. Parlamentaarisen työryhmän loppuraportin TKI-järjestelmän kehittämisen periaatteissa todetaan, että osaajien lisääminen on tärkein keino lisätä vaikuttavaa TKI-toimintaa Suomessa. Myös hallitusohjelmassa todetaan, että TKI-tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että erityisesti alkuvaiheessa rahoituksella varmistetaan TKI-osaajien kouluttaminen ja huolehditaan korkeakoulujen perusrahoituksesta. Nyt julkaistu VM:n budjettiehdotus näyttää ohittavan nämä periaatteet ja kirjaukset.

Unifi vaatii, että T&K-rahoitusta suunnataan tohtorikoulutukseen, korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen sekä yliopistojen ja teollisuuden yhteiseen, kunnianhimoiseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Toivomme budjetin valmistelussa avoimuutta ja selkeyttä T&K-allokaatiosta. Nykyistä korkeammin koulutetun TKI-henkilöstön varmistaminen pitää aloittaa heti. Tämä tarkoittaa erityisesti tohtorikoulutuksen lisäämistä.

Osaajat ovat perusta, jonka päälle pitkän aikavälin tuottavuus ja onnistumiset rakentuvat. Unifi korostaa, että talousarvion tulee tukea myös hallitusohjelman tavoitetta nostaa nuorten ikäluokkien koulutustasoa.

Lisätietoja:

Unifin puheenjohtaja Jukka Kola, puh 029 450 5050
Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko, puh 040 195 2037

Jaa:

Lisää ajankohtaisia asioita

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifi, OAJ, SYL: Nykyiset toimet eivät riitä nuorten koulutustason nostoon 

Korkeakoulujen nykyinen rahoitus ei riitä nuorten koulutustason nostoon puoleen ikäluokasta. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry ja Opetusalan...

 | Tiedotteet ja uutiset

Tohtoripilotti tuo yhteen yliopistot, yritykset ja parhaat osaajat

Finnish Doctoral Program Network in Artificial Intelligence (AI-DOC) on monitieteinen tohtoripilotti, jossa tehdään tiivistä yritysyhteistyötä. Tekoälyn ripeä kehitys muovaa yhteiskuntaa ja...

 | Tiedotteet ja uutiset

Unifi rekrytoi: Korkeakouluharjoittelija monipuolisiiin asiantuntijatehtäviin

Tule tekemään asiantuntijatyötä yliopistojen, tutkimuksen ja koulutuksen hyväksi! Unifi on Suomen yliopistojen yhteinen ääni ja yhteistyöfoorumi. Vahvistamme yliopistojen toimintaedellytyksiä ja tiivistämme...